Digitoday

Valikko

Talouselämä: Tässä ovat Rovion ongelmien syyt

Rovio
Muun muassa pomojen valtataistelut ja aivovuoto ovat Talouselämän mukaan syitä Rovion ongelmiin.
Talouselämä-lehti on haastatellut "isoa joukkoa" Rovio-peliyhtiöistä lähteneitä ammattilaisia yhtiön ongelmien syistä. Rovio ilmoitti viime vuoden lopulla irtisanovansa 110 työntekijäänsä.

Anonyyminä puhuneet ex-roviolaiset kuuluivat yhtiön ylempään tai keskijohtoon.

Haastateltujen mukaan Rovion yrityskulttuurissa on ollut suuria ongelmia, yhtiön strategia on ollut poukkoilevaa, avainhenkilöt ovat jättäneet yhtiön ja johtajat ovat olleet keskenään riitaisia.

Rovion kasvu taittui vuonna 2013. Yhtiö ei onnistunut siirtymässään latauksen yhteydessä maksettavista niin sanotuista premium-peleistä pelinsisäisiin ostoksiin perustuviin freemium- eli free to play -rahastusmalliin.

Talouselämän mukaan isosti lanseeratut Stella- ja Angry Birds Transformers -pelit eivät juuri tuota rahaa, sillä ne eivät ole nousseet listoille.

Rovion kasvu oli hallitsematonta, sillä henkilöstömäärä kasvoi nopeasti 40:stä 800:aan. Nopea laajentuminen hävitti vanhan yrityskulttuurin.

– Tartuimme kaikkiin mahdollisuuksiin ja homma kasvoi räjähdysmäisesti. Jos paketti ei ole tiukasti kasassa eikä ole yhteistä ymmärrystä siitä mitä tehdään ja miksi, kaikki valinnat eivät ole järkeviä, kertoi eräs lähde Talouselämälle.

Erään haastateltavan mukaan Rovion maine pelialan sisällä on kärsinyt siinä määrin, että uusien työntekijöiden palkkaaminen on vaikeaa.

Myös se, että Rovio on perheyhtiö, on vaikuttanut Rovion asemaan. Yhtiön osakkeista 68 prosenttia kuuluu Kaj Hedille, joka käyttää valtaansa sen mukaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    2. 2

      Rynnäkkökivääri vietiin puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. 6

      Naapuririidan hirvittävä seuraus: Ammutuksi joutunut Huippumalli haussa -kilpailija kriittisessä tilassa

    7. 7

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    10. 10

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    9. 9

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

    2. 2

      Rynnäkkökivääri vietiin puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

    5. 5

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    6. Näytä lisää