Digitoday

K18-peliarvostelu: BioWare ei petä - Dragon Age: Inquisition on upea fantasiaseikkailu

Julkaistu:

Yhdysvaltalainen BioWare on yksi pelimaailman arvostetuimmista pelitehtaista. Muun muassa Baldur's Gaten, Neverwinter Nightsin ja Mass Effectin luonut yhtiö palaa nyt tuoreimman fantasiasarjansa maailmoihin kolmannen Dragon Age –roolipelin merkeissä.
BioWare on matkannut viime vuosina hienoista vuoristorataa.

Perinteisellä rintamalla yhtiö on keskittynyt Mass Effect- ja Dragon Age –roolipeleihin, eikä aina ihan onnistuneesti. Mass Effect –trilogian päätös ei saanut varauksettoman suosiollista vastaanottoa, eikä Dragon Age II ollut likimainkaan edeltäjänsä veroinen.

Niinpä amerikkalaisyhtiön fanit katsoivatkin odottavasti nimenomaan Dragon Age: Inquisitionia. Kompasteleeko yhtiö jälleen kerran, vai onko luvassa paluu kunnian kukkuloille?

Roolipelaajien onneksi viisari kääntyy kunnian kukkuloiden puolelle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Inquisition on pienistä puutteistaan huolimatta erinomainen roolipeli, jossa riittää tutkittavaa, seikkailtavaa ja koettavaa. Peli muovautuu pelaajan päätösten mukaan, ja tarjolla on myös sen verran reilusti potentiaalisia hahmojen välisiä parisuhdeheilasteluja, että peli kiellettiin kokonaan muun muassa Intiassa. Sen näet katsottiin yllyttävän homoseksuaalisiin suhteisiin.

Mutta kuten aiemmissakin Dragon Ageissa ja myös Mass Effecteissä, kaikkihan on tietenkin pelaajasta kiinni.

Millaista elämä Inquisition inkvisiittorina sitten on? Se selviää katsomalla IS TV:n peliarvosteluvideo.

Peli on kielletty alle 18-vuotiailta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. 6

      Hollywood-tähti syyttää videolla Venäjää sodanjulistuksesta Yhdysvalloille – Kreml: ”Tunteikas ja itseään ylentävä”

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    9. 9

      Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkamassa, vaikutusten laajuudesta ei vielä tietoa – tieto HSL:lle yllätyksenä

    10. 10

      Idols-tähti Jani Wickholm laihdutti 30 kiloa – näin julkkisdieetti toimii: Jakaa rajusti mielipiteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    8. 8

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    9. 9

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    10. 10

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. Näytä lisää