Digitoday

Valikko

Sony kehitteli salaa vallankumouksellisen älykellon – ja jätti siitä nimensä pois

Julkaistu:

Älykellot
Sonyn kaikessa hiljaisuudessa kehittelemä muotikello on tehty e-paperista.
Sony on paljastanut Wall Street Journalille (WSJ) kehitelleensä älykelloa lukulaitteista tutusta sähköisestä paperista. Paperiprojektista on käytetty nimeä Fashion Entertainments.

Hanke poiki älykellon nimeltä Fes Watch. Laite on kokonaisuudessaan e-paperia ranneketta myöten, ja se on ulkonäöltään käyttäjänsä muokattavissa.

Minimalistinen laite eroaa muista älykelloista siten, ettei se sisällä älypuhelinmaisia ominaisuuksia, mutta toisaalta sen käyttöaika on 60 vuorokautta. Nykyiset älykellot kestävät yhdellä latauksella vajaasta päivästä noin kahteen vuorokauteen.

Sen sijaan, että yhtiö olisi työstänyt kelloa tavalliseen tapaan omassa tutkimusyksikössään, se pantiin verkkoon joukkorahoitettavaksi projektisi syyskuussa.

– Emme käyttäneet Sonyn nimeä, koska halusimme testata projektin todellista arvoa ja onko tämänkaltaiselle laitteelle kysyntää, kertoi hankkeessa mukana ollut työntekijä WSJ:lle.

Rahoitustavoite oli suhteellisen vaatimaton 13 500 euroa, ja se täyttyi kolmessa viikossa.

Sony ei ole kommentoinut kellon julkistusajankohtaa, mutta japaninkielisellä rahoitussivulla ennakkotilaajille luvataan kellot ensi toukokuussa.

Saman hankkeen puitteissa kehitetään myös muun muassa e-paperista tehtyjä solmukkeita ja paperinpitimiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    2. 2

      Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    5. 5

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    6. 6

      Koira selvisi 20 metrin hurjasta pudotuksesta kallionkielekkeelle Nuuksiossa – palomies-Jori suoritti monimutkaisen pelastusoperaation: ”Aikamoinen tuuri”

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Maailma muuttui 10 vuotta sitten tänä päivänä – eikä paluuta ollut

    9. 9

      Juhannuksena Helsingissä murhattu mies oli rauhanturvaveteraani – ”Siitä hän puhui mielellään”

    10. 10

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    6. 6

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    7. 7

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    10. 10

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    2. 2

      Sarjakuristaja vieraili ammattidominan luona – nainen varautui pippurisumutteella tajuttuaan, kuka asiakas oli

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    5. 5

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    6. Näytä lisää