Digitoday

Valikko

Katsopa tätä ohutta kaapelia ja syyllistä - näin helppoa Elisan netti oli katkaista koko Suomessa

Julkaistu:

Nettihäiriö
Keskiviikkona satojen tuhansien teleoperaattori Elisan asiakkaiden nettiyhteys katkesi tunneiksi, kun kaivinkone sohaisi kauhallaan kuitukaapelin poikki Lohjalla.
- Se vaikutti koko Suomeen. Vika oli merkittävä, ei tällaisia tapahdu edes joka vuosi, sanoo Elisan palveluhallinnan johtaja Sami Komulainen.

Kaapelin vaurioituminen ei ollut edes suurin ongelma, vaan se, ettei Elisan varayhteys lähtenyt päälle kaapelin vaurioiduttua.

- Normaalisti liikenne siirtyisi automaattisesti varayhteydelle, mutta nyt niin ei jostain syystä käynyt. Meidän täytyi siirtyä varayhteyteen manuaalisesti ja se kesti kolme tuntia, kun teimme töitä Tukholman laitetiloissa. Selvitämme parhaillaan, miksei varayhteys toiminut niin kuin piti.

HSTV:n kuvaamalla videolla yllä näkyvät esitellään sekä ohut kaapeli, jonka varassa satojen tuhansien ihmisten nettiyhteys on sekä kaapelin katkeamisen aiheuttanut syypää, kaivinkone.

Komulainen sanoo, että jos varayhteyden käyttöönotto olisi toiminut normaalisti, asiakkaille ei olisi tullut minkäänlaisia ongelmia nettiyhteyteen.

Kuvien perusteella kaapelia ei ole haudattu kauhean syvään Lohjalla. Ettekö pelkää ilkivaltaa?

- Se on suositusten mukaisessa syvyydessä. Ilkivaltaa suurempi riski ovat kaivinkoneet.

- Ilkivalta on sikäli vakava asia, että sen yrittäminen olisi hengenvaarallista, sillä naapurikaapeli voi olla iso sähkökaapeli.

Kuinka paljon nettikatkoksesta tuli taloudellisia vahinkoja?

- Korjauksesta tuli välittömiä kustannuksia, mutta isompi asia ovat asiakkaille aiheutuneet häiriöt.

- Etenkin yritysasiakkaille nettiyhteys voi olla kriittisen tärkeä. Käymme nyt tapauskohtaisesti läpi, millaiselle kompensaatiolle on tarvetta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

    2. 2

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    3. 3

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    4. 4

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    5. 5

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    6. 6

      Nakupöksyt ovat nyt huipputrendikkäät – muistatko nämä 14 kaikkien aikojen kohutuinta nakumekkoa?

    7. 7

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    8. 8

      Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

    9. 9

      Hulluimmat kirpparilöydöt – minne voi maksaa? Käytetty deodorantti, nuolaistu kertakäyttölusikka...

    10. 10

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    4. 4

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    5. 5

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    8. 8

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    9. 9

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    10. 10

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjää epäillään operaatiosta Ahvenanmaalla – outo rauhanleiri kesken sotaharjoitusten

    2. 2

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    3. 3

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    4. 4

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    5. 5

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    6. Näytä lisää