Digitoday

Valikko

Kiistelty taksipalvelu aloittaa toimintansa Suomessa

TAKSIPALVELU
Taksipalvelu Uber lanseeraa palvelunsa Suomessa tänään.
Taksipalvelu Uber aloittaa toimintansa Helsingissä, ja saattaa laajentaa toimintaansa myöhemmin myös muualle Suomeen. Palvelu lanseerataan keskiviikkona yritysten Slush-tapahtumassa.

Matkapuhelimeen ladattava sovellus toimii siten, että asiakas näkee itseään lähimpänä olevan vapaan taksin ja voi tilata sen. Tukholmassa toimivan Uber-taksipalvelun keskimääräinen noutoaika on 3–4 minuuttia. Kyyti maksetaan luottokortilla sovelluksen kautta, eikä palvelussa tarvita käteistä rahaa.

Yhtiö toimii jo 46 maassa ja 230 eri kaupungissa. Euroopan pääkaupungeissa on järjestetty protesteja aiemmin tänä vuonna Uberia vastaan ja esimerkiksi Saksassa Uberin välittämiä kyytejä on puitu oikeudessa.

Uber kertoo tiedottessaan tuovansa Helsinkiin kaksi erilaista palvelua.  Pop-palvelussa kyydit ovat halvempia eikä palvelun kuljettajilla ole taksilupia. Helsingin Sanomien mukaan yhtiö on käynyt alustavia keskusteluja palvelun luonteesta viranomaisten kanssa, koska Suomessa taksitoiminta vaatii luvan.

Uberin mukaan pop-palvelu on pilotti, jota kokeillaan Helsingissä puolen vuoden ajan. Kokeilussa on mukana rajattu määrä Uberin käyttäjiä. Kyytien hinnoilla katetaan vain ajamisen kustannukset, eikä sillä tavoitella voittoa.

Black-palvelu on perinteisempi ja sen avulla voi tilata laadukkaampia takseja, joiden hinta on edellistä palvelua korkeampi. Uberin Pohjoismaiden markkinoista vastaava pääjohtaja Jo Bertram kertoo HS:ssä, että Black-palveluissa kyyti on 30 prosenttia kalliimpi kuin tavallisissa takseissa. Kuljettajilta vaaditaan taksiluvan lisäksi tasokas, esimerkiksi Teslan, Mercedes E- tai S-luokan tai BMW:n 5 tai 7 -sarjan tasoinen ajoneuvo.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    7. 7

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    8. 8

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    9. 9

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    10. 10

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää