Digitoday

Valikko

Miljardiluokan petos uhkaa romauttaa suositun tietokoneiden komponenttivalmistajan

Julkaistu:

Tunnetun pc-komponenttien valmistajan emoyhtiön pussista löytyi kertaluokkaa likaisempia jauhoja.
Zalman on tunnettu valmistaja tietokoneharrastajille. Yritys valmistaa esimerkiksi tuulettimia ja jäähdytysripoja tietokoneen lämpenevien osien viilennykseen.

Zalmanin emoyrityksen Moneaulin toimitusjohtaja Harold Park yhdessä varajohtajien Scott Parkin ja Won Duck-yeokin kanssa on syyllistynyt jo vuosien ajan petokseen, jolla on kerätty huima summa rahaa.

Robotiikan kehitykseen keskittynyt Moneaul on väärentänyt Zalmanin myyntitilastoja useammalta vuodelta. Tätä on tehty, jotta pankit myöntäisivät Moneaulille aina vain enemmän ja isompia lainoja.

Nyt Moneaul on kuitenkin jäänyt kiinni tekosistaan. Asiaa selvitettäessä on paljastunut, että Moneaul on saanut väärennettyihin myyntitilastoihin perustuvia lainoja jo lähes miljardin dollarin edestä, kertoo Anandtech.

On epäselvää mikä on Zalmanin lopullinen kohtalo. On mahdollista, että yritys irrotetaan emoyhtiöstä, ja se saa jatkaa toimintaansa. On kuitenkin selvää, että ilman aiempia resurssejaan Zalmanin asema markkinoilla tulee kärsimään.

Moneaul osti Zalmanin vuonna 2011. Zalmanilla on käsissään useita patentteja tietokoneiden jäähdytyksestä, jotka arvattavasti tulevat kiinnostamaan kilpailijoita, mikäli yritystä päädytään pilkkomaan ja sen resursseja myymään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Noin 30-vuotias nainen hukkui Pyhtäällä – juhannuksena jo kaksi hukkumisonnettomuutta

    3. 3

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. 6

      K-Market ryöstettiin teräaseella uhkaamalla keskellä kirkasta päivää Lappeenrannassa

    7. 7

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    8. 8

      Laulajakaunotar Jennifer Lopez, 47, esittelee kuvassa timmiä vatsaansa – mikä sikspäkki!

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Kolmen auton peräänajo sai liikenteen matelemaan Nelostiellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    6. 6

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Noin 30-vuotias nainen hukkui Pyhtäällä – juhannuksena jo kaksi hukkumisonnettomuutta

    3. 3

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. Näytä lisää