Digitoday

Valikko

Kiinalaista ihmeyhtiötä vetävä ex-Google-pomo paljastaa miten kaikki kopioivat toisiaan

Julkaistu:

Googlelta kiinalaisen Xiaomin johtoon siirtynyt Hugo Barra puolustaa uutta yhtiötään kopiointisyytöksiltä. Applen iPhone 6 on hänen mielestään maailman kaunein puhelin, mutta Apple on ottanut monessa asiassa mallia muilta.
– IPhone 6:n muotokieli on muistuttaa paljon HTC:ta muutaman vuoden takaa, totesi Xiaomin johtajiin kuuluva Hugo Barra tiistaina The Wall Street Journal -sanomalehden isännöimässä WSJ.D Live -tapahtumassa.

– Toki päällä on hämmästyttäviä Applen innovaatioita, mutta muotoilu on kuitenkin tuttua.

Hugo Barra on entinen Google-johtaja, joka siirtyi viime vuoden syyskuussa kiinalaisen Xiaomi-puhelinvalmistajan kansainvälistymisestä vastaavaksi johtajaksi. Yhtiötä on syytetty Applen laitteiden kopioinnista.

Barra puolustautui sanomalla, että mobiilialalla kaikki valmistajat kopioivat toisiaan. Esimerkiksi Applen puhelimien iOS-käyttöjärjestelmän pika-asetusvalikko on Barran mukaan saanut vaikutteita Android-puhelimien vastaavista toiminnoista.

– IOS:n pika-asetukset ovat kuitenkin parempia kuin Androidin pika-asetukset, mutta ne olivat Androidissa paljon ennen iOS:ssää.

Tosin Barra myönsi tilaisuudessa myös, että Xiaomi saa vaikutteita muilta.

– Meidän suunnittelijamme inspiroituvat upeista tuotteista ja upeasta suunnittelusta.

Haastattelussa entinen googlelainen muun muassa kutsui Applen iPhone 6 -puhelinta kauneimmaksi ikinä tehdyksi puhelimeksi, ja Applea maailman design-Mekaksi.

Xiaomi on menestynyt Kiinassa, mutta on laajentunut halvoilla puhelimillaan viime aikoina myös Intiaan. Yhtiö julkisti ensimmäisen 4g-puhelimensa heinäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. 6

      Uudistettu koulun piha teki vaikutuksen Mikkoon – ”En olisi koskaan uskonut, että tällaista tapahtuu pienessä kunnassa”

    7. 7

      Teini raportoi virheestä verkkokaupassa: Poliisi pidätti kotoa

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    10. 10

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    8. 8

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. Näytä lisää