Digitoday

Valikko

Alaskirjauksen rasittama Nokia: Verkot ovat tärkein liiketoiminta-alueemme

Nokian pääliiketoiminta on jatkossakin verkossa, yhtiö kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä.
Nokia täsmentää hieman arviotaan koko vuoden näkymistään Nokia Networksin osalta. Nokia Networks on yhtiön keskeisin liiketoiminta-alue.

Yhtiö odottaa, että Nokia Networksin ei-IFRS-liikevoittoprosentti on tänä vuonna hieman yli 11. Nokia arvioi aiemmin ei-IFRS-liikevoittoprosentin olevan koko vuonna pitkän aikavälin tavoitteen eli 5–10 prosentin yläpäässä tai ylittävän sen hieman.

Nokia arvioi edelleen Nokia Networksin liikevaihdon kasvavan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Nokian mukaan yhtiön jatkuvien toimintojen tulos oli nyt 760 miljoonaa euroa verrattuna vuotta aiempaan 138 miljoonaa euroon.

Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri korostaa, että Nokian verkkoyksikön kannattavuus ja liikevaihto kohenivat. Surin mukaan verkkoyksikkö hyötyi liiketoiminnan poikkeuksellisin vahvasta painottumisesta mobiiliverkkoihin.

Nokian nyt julkaistua tulosta painoi Here-karttayksikön 1,2 miljardin euron alaskirjaus.
  • Nokia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. 6

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    7. 7

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    8. 8

      Erdogan haluaa eroon läppärikiellosta mahdollisimman pian

    9. 9

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    10. 10

      Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. Näytä lisää