Digitoday

Valikko

Vantaalaisten koululaistyttöjen peli kansainväliseen kilpailuun

Neljän kuudesluokkalaisen vantaalaistytön kehittämä Girly Mars -peli voitti Suomen Kodukup-koodauskilpailun. Tyttöjä odottaa matka Brysseliin, jossa ratkaistaan kisan kansainvälinen mestaruus.
Vantaan Kytöpuiston kuudesluokkalaiset Rita Manadir, Jenna Törmä, Saimi Lassila ja Anh Tran osoittivat, ettei pelinkehitys ja koodaaminen ole pelkästään poikien laji.

Tyttöjen kehittämä Girly Mars -peli voitti European Schoolnetin ja Microsoftin järjestämän Kodukup-koodauskilpailun Suomessa.

– Kun me kuultiin voitosta, me alettiin kaikki kiljua, ja sitten mentiin vielä ulos kiljumaan, toiset alkoi vähän itkeäkin, kertoo Rita.

Vanhemmat käsittivät tyttöjen innostuksen ensin hieman väärin.

– Kun mä soitin isälle, ja aluksi kiljuin liiankin kovaa, niin isä pelästyi, että mulla oli jotain hätänä, kertoo Ahn.

Tyttöjä odottaa lokakuun puolivälissä matka Brysseliin, jossa järjestetään Kodukupin varsinainen finaali. Vastassa ovat voittajat Belgiasta, Britanniasta, Kreikasta, Liettuasta, Norjasta, Portugalista ja Virosta.

Kun me kuultiin voitosta, me alettiin kaikki kiljua, ja sitten mentiin vielä ulos kiljumaan.

– Ollaan ajateltu tehdä peliin lisää tasoja. Ainakin yksi pitäisi saada valmiiksi ennen matkaa, kertoo Jenna.

Girly Mars -tietokonepelissä ohjataan nuolinäppäimillä vaaleanpunaista robottia kohti vihreää tehdasta. Samalla robotilla pitää vältellä sitä kohti ammuttuja raketteja.

– Jos osuu, niin tulee Game over -teksti. Jos taas pääsee koskettamaan tehdasta, niin voittaa pelin, kertoo Jenna.

Pelaamista pidetään poikien harrastuksena, mutta tytöt pyrkivät tekemään pelistä sellaisen, josta tytötkin pitäisivät.

– Siinä on pinkkejä ja liiloja värejä, ja pelihahmot ovat tyttömäisiä, Jenna sanoo.

Peli kehitettiin kouluihin tarkoitetulla Kodu-ohjelmointityökalulla, josta löytyy valmiita hahmoja ja muotoja, joiden kokoa ja väriä pystyi muuttamaan. Pelin kehittämiseen meni tyttöjen mukaan noin kymmenen tuntia.

– Oli kivaa, kun voitettiin Suomesta, mutta sitä oli kiva tehdä, vaikka ei olisi voitettukaan, kertoo Rita.

Ohjelmointia on Kytöpuiston koulussa harjoiteltu jo aiempina vuosina, ja ohjelmointi on ollut kiinnostavaa.

Siinä saa suunnitella ja käyttää mielikuvitusta.

– On se ihan kivaa, sillä siinä saa suunnitella ja käyttää mielikuvitusta, sanoo Saimi.

Saimin mukaan sama tyttöporukka suunnitteli ensimmäisen pelinsä jo viidennellä luokalla osana ohjelmointikoulutusta.

Opetusta on vetänyt muun muassa tyttöjen luokanvalvoja Tiina Kähärä, joka lähtee tyttöjen mukaan Brysseliin.

Koodaus tuntuu kiinnostavan koulussa muutenkin, sillä kilpailuun osallistui Kytöpuistosta kuusi ryhmää, joissa voittajien lisäksi oli muitakin tyttöryhmiä.

– On todella hienoa, että tytöt voitti, koska aina luullaan että pojat pärjää näissä, Kähärä sanoo.

Tyttöjen menestys murtaa muitakin ennakkoluuloja, sillä kaksi heistä on maahanmuuttajia, ja koko Kytöpuiston koulun oppilaista puolet on maahanmuuttajataustaisia.

– Puhutaan usein, että maahanmuuttajakoulut olisivat jotenkin huonompia, mutta ei se pidä ollenkaan paikkaansa. On minusta tosi hienoa, että juuri meidän koululaiset menestyvät, Kähärä sanoo.

Ohjelmointikoulutuksen lisäksi Kytöpuiston koulussa on toteutettu myös muita European Schoolnetin hankkeita, muun muassa testattu erilaisia opetusmateriaaleja sekä opetettu matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa uusilla menetelmillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    4. 4

      Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

    5. 5

      Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Verkkouutiset: Alkoholin ostamista ulkomaisesta nettikaupasta ei ehkä voidakaan kieltää

    9. 9

      Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

    10. 10

      ”Shakaali” iski keskellä päivää Wienissä – pahoitteli panttivangeilleen kammottavaa asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    10. 10

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    2. 2

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    3. 3

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    4. 4

      Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

    5. 5

      Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

    6. Näytä lisää