Digitoday

Uuteen iPhoneen puolitoista viikkoa – tätä kaikkea odotetaan

Julkaistu:

Apple julkaisee uutuutensa 9. päivänä syyskuuta.
Apple on vahvistanut odotetun julkistustilaisuutensa olevan tiistaina 9. syyskuuta Cupertinossa, Kaliforniassa. Laajalti ulkomaisen median uutisoimassa tapahtumakutsussa Apple sanoo "toivovansa voivansa kertoa enemmän".

Tilaisuuden sisältöä ei ole vahvistettu. Apple esitteli viime vuoden syyskuussa vastaavassa tilaisuudessa iPhone 5s:n ja 5c:n.

Teollisuuslähteistä vuotaneiden tietojen mukaan Apple julkistaa tapahtumassa iPhone 6 -puhelimen kahdessa eri kokoluokassa. Näyttöjen koon uskotaan olevan 4,7 ja 5,5 tuumaa. Applen nykyisen huippumalli iPhone 5s:n näytön koko on 4 tuumaa.

iPhone 6:ssa uskotaan olevan lopultakin myös jo vuosikausia muiden valmistajien huippumalleista löytynyt lähilukutoiminnallisuus eli NFC, kertoo Financial Times.

Applen odotetaan myös vaihtavan puhelimiensa kuulokeliitännän digitaaliseksi, mikä lienee yksi syy Beats-kuulokeyhtiön ostamiseen. On kuitenkin epäselvää, tapahtuuko tämä jo nyt ilmestyvissä puhelimissa.

Digitaalisten liittimien ohella Applen uusiin puhelimiin ei ole yhdistetty ominaisuuksia, joita muilla valmistajilla ei jo olisi laitteissaan.

Puhelimien lisäksi yhtiön uskotaan julkaisevan älykellon, josta puhutaan yleisesti iWatchina. Myös nimet iTime ja iBand on mainittu spekulaatiossa. Käyttäjänsä elintoimintoja seuraava kello toimii yhdessä käyttäjänsä iPhonen tai iPadin kanssa.

Applen alihankkijat ovat myös valmistautumassa jättikokoisen iPadin tuotantoon. Kiinasta tihkuneiden tietojen mukaan yhtiöllä on suunnitteilla 12,9 tuuman näytön varustettu tabletti. Sitä kuitenkaan tuskin nähdään vielä ensi kuun julkistuksessa.

Applen osakekurssi on ollut vuotojen jälkeen kovassa nousussa. Applen osake nousi kaikkien aikojen ennätykseen. Keskiviikkona osakkeen arvo kävi 102,13 dollarissa.
  • Apple

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

    9. 9

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    10. 10

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää