Digitoday

Yhdysvaltojen tiedustelu etsii uutta tietovuotajaa

Julkaistu:

Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset epäilevät, että Edward Snowdenin lisäksi tiedustelun sisäisiä raportteja on vuotanut myös joku toinen. Epäilykset nousivat tiistaina julkisuuteen vuotaneiden tietojen jälkeen.
Yhdysvaltojen tiedustelun viranomaiset harkitsevat rikostutkinnan aloittamista tiistaina julkisuuteen vuotaneiden tietojen takia. Tiedusteluviranomaiset epäilevät nyt, että turvallisuusvirasto NSA:n alihankkijalla työskennelleen Edward Snowdenin lisäksi myös joku toinen tiedustelutyöntekijä on vuotanut sisäisiä tietoja julkisuuteen.

Epäilyt heräsivät tiistaina, kun The Intercept -verkkolehti julkaisi jutun, joka perustui tiedustelun salaiseksi luokiteltuun raporttiin.

Raportti käsittelee käsittelee Yhdysvaltojen tiedustelun terroristitietokantaa, ja siinä luetellaan muun muassa melko tarkkoja numerotietoja Taliban-, Al Qaida- ja muiden terroristiepäiltyjen määrästä.

Tietokantaan on kerätty tietoja noin 680 000 ihmisestä, joista viranomaisten omien sisäisten tutkimusten mukaan 280 000:lla ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä mihinkään tunnettuun terroristijärjestöön.

Lisäksi jutusta paljastuu, että noin 47 000 ihmistä on Yhdysvaltojen tiedustelun lentokieltolistalla.

Salainen raportti on päivätty viime vuoden elokuulle, eli Snowdenin paljastumisen jälkeen. Hän ei siis enää työskennellyt NSA:n alaisuudessa, vaan oli maanpaossa Venäjällä.

Tiedot julkaisseen The Intercept -verkkolehden perustajiin kuuluu toimittaja Glenn Greenwald, joka oli myös yksi toimittajista, joille Snowden alunperin vuoti tietoja NSA:n laajasta vakoilusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    7. 7

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    2. 2

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää