Digitoday

K18-peliarvostelu: Call of Dutyn tekijät haastavat oman luomuksensa Titanfallilla

Julkaistu:

Harva peli on syntynyt yhtä dramaattisista lähtökohdista kuin Titanfall.
Pelimaailman suurimpiin kestohitteihin lukeutuvan Call of Duty –sarjan luojat kun heitettiin ulos perustamastaan yhtiöstä, minkä jälkeen miekkoset marssivat entisen työnantajansa pahimman kilpailijan puheille – ja haastavat nyt uutuudellaan oman hittisarjansa.

Jason West ja Vince Zampella irtisanottiin 2010 keväällä Call of Duty –pelejä tehtailevasta Infinity Ward –pelitalosta. Tiettävästi syy oli raha – kaksikolle oli erääntymässä miljoonien dollarien bonukset Call of Duty –pelien myynneistä, joten Activision päätti säästää rahaa irtisanomalla heidät. Dramaattinen irtisanominen selviteltiinkin lopulta oikeudessa, jonka päätöksen myötä Activision joutui maksamaan kaksikolle niin bonukset korkoineen kuin muitakin korvauksia, yhteensä 42 miljoonaa dollaria.

Oikeusdraaman lomassa kaksikko ehätti perustaa uuden peliyhtiön, jonka tavoitteet olivat välittömästi tähdissä: Respawn Entertainment tekee pelin, joka nujertaa Call of Dutyjen ylivallan hittilistoilla. Eikä siinä kaikki – Respawn valitsi julkaisijakseen Activisionin pahimman kilpailijan, Electronic Artsin.

Tulos on kevättalven suurin pelijulkaisu: Titanfall. Tulevaisuuteen sijoittuva räiskintäpeli marssii Call of Duty –pelien jalanjäljissä, mutta ei suinkaan orjallisesti matkien.

Titanfall lainaa tekijöidensä vanhemmalta pelisarjalta joustavan, nopeatempoisen toiminnan ja jatkuvan kehittymisen, mutta istuttaa ne tuoreeseen multaan. Titanfallissa onkin runsaasti uusia, omaperäisiä ideoita, jotka yhdistyvät myös aikuiseen makuun sopivaan räiskintäpelikokemukseen.

Samalla fps-räiskintäpelistä rakennetaan tavallista moniulotteisempi, sillä toiminta ei ole pelkkää kujalta toiselle loikkimista. Liikkumisessa on jopa Mirror's Edge –henkistä parkouraamista, kun jalkaväkisotilaat loikkivat ketterästi talojen seiniä pitkin, katolta katolle kiitäen.

Kun tähän yhdistetään taivaalta putoavat valtavat Titaanit, raskaasti aseistetut ja moottoroidut taisteluhaarniskat, niin sotakenttä onkin paitsi vaarallinen, myös yllättävä ja jatkuvasti elävä ympäristö.

Katso Titanfallin arvostelu oheiselta IS TV:n videolta!

Peli on kielletty alle 18-vuotiailta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    2. 2

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    3. 3

      Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

    4. 4

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    5. 5

      Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

    6. 6

      Henkilöauton ja pakettiauton nokkakolari Vuosaaressa – liikenne poikki molempiin suuntiin

    7. 7

      Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

    8. 8

      Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

    9. 9

      Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

    10. 10

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    6. 6

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    7. 7

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    2. 2

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    3. 3

      Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

    4. 4

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    5. 5

      Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

    6. Näytä lisää