Digitoday

"Tuhoutumatonta" Nokian mallia kaivataan joukolla: "Hakkaan tällä vieläkin nauloja"

Julkaistu:

Ilta-Sanomien eilisessä äänestyksessä yksi lukijoiden suosikeista Nokian parhaaksi puhelimeksi oli Nokia 3310. Vaatimaton perusmalli on saanut lähes legendaarisen maineen kestävyytensä ansiosta.
Ilta-Sanomien verkkolukijat ovat äänestäneet Nokian parhaimmaksi puhelimeksi Nokia N9:n, joka sai 16 prosenttia äänistä. Aivan perässä olivat Nokia 6310 sekä Nokia 3310.

Myös Nokian entisen matkapuhelinyksikön johtajan Anssi Vanjoen mielestä Nokia 3310 kuului yhtiön tärkeimpiin puhelimiin. Vanjoen mukaan Nokia 3310 oli ensimmäinen puhelin, jossa oli vaihdettavat kuoret.

Puhelin puuttui väärinkäsityksen vuoksi Vanjoen Ilta-Sanomille luettelemasta listasta, mutta se korjattiin eilen iltapäivällä verkkojuttuun. Puhelimen puuttumista ehdittiinkin ihmetellä paljon jutun kommenteissa.

Ilta-Sanomien lukijat muistelevat ennen kaikkea Nokia 3310:n kestävyyttä.

– Hakkaan vieläkin nauloja 3310:läni.
– 3310, ylivoimaisesti kestävin.
– Jopa tänäkin päivänä tiedän niitä olevan käytössä aika monella.
– Kaikkien aikojen legendaarisin puhelin.
– 3310 on ehdoton ykkönen.

Puhelimen kestävyys on noussut jopa legendaariseen maineeseen, ja synnyttänyt useita verkossa kiertäviä vitsejä.

Puhelinta on verrattu muun muassa Taru Sormusten Herrasta -sarjan sormukseen, jonka voi tuhota vain Mordorin tulivuoressa. Puhelinta on kuvissa sovitettu myös esimerkiksi Chuck Norrisin jalkaan ja poliisin ovenmurtajaan.

YouTubessa on julkaistu myös lukuisia videoita, joissa puhelimen kestävyyttä testataan. Nokia 3310:a on muun muassa pudotettu, ammuttu, räjäytetty ja laitettu tehosekoittajaan.

Nokia 3310 kuuluu myös maailman myydyimpiin puhelinmalleihin kautta aikojen. Nokian mukaan 3310- ja wap-yhteydellä täydennettyä 3330-mallia myytiin 126 miljoonaa kappaletta, ennen kuin sen tuotanto lopetettiin vuonna 2005.

– Jos kaikki Nokia 3310/3330 -puhelimet laitettaisiin riviin, se ulottuisi Helsingistä Santiagoon, Chileen, yli 13500 kilometriä, yhtiö kertoi tiedotteessaan vuonna 2005.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Vakava onnettomuus karhunmetsästyksessä Valtimolla: Miestä ammuttiin kiväärin luodilla takapuoleen

    3. 3

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    5. 5

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    6. 6

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    7. 7

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    8. 8

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    9. 9

      SUORA LÄHETYS: Turun puukotusten uhreja muistetaan Helsingin Narinkkatorilla

    10. 10

      Brittitoimittaja vaatii Räikköstä lopettamaan F1-uransa – ”Kimin olisi jo aika tajuta...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Vakava onnettomuus karhunmetsästyksessä Valtimolla: Miestä ammuttiin kiväärin luodilla takapuoleen

    3. 3

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    5. 5

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    6. Näytä lisää