Digitoday

Tieteisfantasiaa? Sokeus korjaantuu ehkä tulostetuilla verkkokalvoilla

Julkaistu:

Cambridgen yliopiston tutkijat ovat ensimmäistä kertaa saaneet tulostettua aikuisen rotan silmän eläviä hermosoluja.
Taistelu sokeutta vastaan kiihtyy. Verkkolehti Dezeen kertoo Cambridgen yliopiston tutkijoiden onnistuneen ensimmäistä kertaa maailmassa elävien hermosolujen tulostamisessa.

Tutkijat käyttivät mustesuihkutulostinta aikuisen rotan verkkokalvon elävien solujen tulostamiseen.

Tulostetut solut ovat gangliosoluja, eli silmän verkkokalvon pinnassa olevia hermosoluja.

Professori Keith Martin ja tämän kollegat Wen-Kai Haiso sekä Barbara Lorber julkistivat tutkimuksensa Biofabrication-julkaisussa. Martin vertaa solujen tulostamista niiden ampumiseen.

– Käytännössä ammuimme soluja 48 kilometrin tuntivauhdilla, ja ne selvisivät hyvin. Tämä yllätti meidät, koska emme olettaneet solujen voivan selviytyä tykinlaukaukseen verrattavasta prosessista.

Tutkimuksessa onnistuttiin tulostamaan soluja kahteen kerrokseen päällekkäin, niin että solut jäivät eloon eivätkä vioittuneet.

Seuraavaksi soluja pyritään tulostamaan monimutkaisempiin kolmiulotteisiin rakenteisiin.

Ihmiskokeet ovat vielä pitkän ajan päässä, mutta Martin uskoo kehityksen johtavan verkkokalvojen lisäksi myös muiden hermostollisten vaurioiden korjaamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    2. 2

      KRP:n päällikkö vahvisti Ylelle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    5. 5

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    6. 6

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    7. 7

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    8. 8

      ”Meillä ei ole paljon aikaa”– YK:lle varoitus sodankäynnin kolmannesta vallankumouksesta

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Yllätysuutinen! Robin jää tauolle – viimeinen keikka lokakuussa: ”Haluan tietää, mitä on olla rauhassa ja hiljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    2. 2

      KRP:n päällikkö vahvisti Ylelle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    5. 5

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    6. Näytä lisää