Digitoday

Muistatko tämän räiskinnän? Pelaaminen muuttui pysyvästi 20 vuotta sitten

Julkaistu:

Ensimmäinen Doom-räiskintä ilmestyi melkein tasan 20 vuotta sitten.
Videopelaamisen historiaan jäänyt Doom-räiskintä ilmestyi 20 vuotta ja 1 päivä sitten. Peli muutti maailmaa monellakin tapaa.

Doomin julkistus oli internetin ensimmäisiä todellisia voimannäyttöjä. Peli julkaistiin julkisella ftp-tiedostopalvelimella joulukuun 10. vuonna 1993, ja se lähti leviämään pelaajien keskuuteen ennennäkemättömällä vauhdilla.

Yksinpelin sisältö on yksinkertainen: Päähenkilö, pelaajan ohjaama avaruusjalkaväen sotilas ammuskelee tiensä läpi monenlaisten hirviölaumojen Marsin Phobos- ja Deimos-kuissa jonne pimeyden voimat ovat nousseet. Viimeisessä jaksossa paukutellaan itse helvetissä.

Pelin suosiota vauhdittivat silloin vielä ei-puhkikulutettu asearsenaali (muun muassa haulikko, miniguniksi kutsuttu konekivääri ja moottorisaha), joiden äänitehosteet olivat jykeviä.

Vaikka Id softwaren räiskintä perustui löyhästi yhtiön aiempiin Wolfenstein-peleihin, se sisälsi toimivan neljän hengen moninpelin, joka nousi nopeasti ilmiöksi.

Peli oli pelattavissa puhelinmodeemiyhteydellä kahden pelaajan kesken tai lähiverkossa neljällä pelaajalla. Pelin ensimmäisten versioiden verkkokoodi oli sen verran kehnosti kirjoitettua, että se aiheutti pahoja häiriöitä verkkojen toiminnalle. Tästä syystä Doomin pelaaminen yleensä kiellettiin oppilaitosten ja yritysten verkossa.

Idin pääohjelmoija John Carmack muisteli Kotakun haastattelussa erään verkkoylläpitäjän hankkineen Carmackin puhelinnumeron ja haukkuneen hänet puhelimessa lyttyyn, kun Doomin pelaaminen oli kaatanut miehen hallinnoiman verkon. Pelin verkkokoodi parani päivitysten myötä.

Samalla Id softwaren pelien rahastusmalli löi läpi: Doomin sai ladata ilmaiseksi, mutta ilmaisessa shareware-versiossa oli pelattavissa vain yksi pelin kolmesta "episodista" eli kenttien kokonaisuudesta. Koko pelin käyttöön saadakseen peli oli ostettava (tai kopioitava omin luvin, kuten usein tapahtuikin).

Myöhemmin Id lisäsi Ultimate Doom -päivityksessään peliin vielä neljännen episodin.

Doom sai myös monet pelaajat päivittämään laitteistonsa. Sen ajan pc-taudan terävintä kärkeä edustivat 486-prosessorit, joita ostettiin paljon Doomin myötä. Vanhemmilla 386-suorittimilla pelin ulkoasusta oli tingittävä.

Pelin tunnelma oli myös ainutlaatuinen. Doom ei ollut aidosti kolmiulotteinen, sillä korkeuserot olivat näennäisiä eivätkä pelin hahmot voineet olla todellisuudessa toistensa yläpuolella. Silti pelin luoma illuusio sai pelaajat kurkistelemaan monitoriensa reunoja myöten, jos sillä tavoin saisi katsottua nurkan taakse. Myös valot ja varjot sekä kenttien liikkuvat osat olivat uutta.

Doom sai myös kenttien rakentajat liikkeelle. Kuka tahansa pystyi rakentamaan omia kenttiään, jotka toimivat Doomin täysversiossa. Pelattavaa oli siis teoriassa loputtomasti.

Doom poiki jatko-osat Doom 2:n ja Doom 3:n. Lisäksi peli sai huikean määrän jäljittelijöitä ja nosti räskintäpelit suosituimpien pelityyppien joukkoon. Tälle perustalle rakentavat nykyiset Call of Dutyt ja Battlefieldit.

Myöhemmin Doom on käännetty pc:ltä virallisesti tai epävirallisesti lukemattomille alustoille, muun muassa Xbox 360:lle ja Androidille.

Käännösten tekemistä helpotti se, että Id software julkaisi pelin ohjelmakoodin ja päästi pelaajat tekemään omia versioitaan. Tämän vuoksi Doomia pelataan 20 vuotta sen ilmestymisen jälkeenkin.

Muokkaus: Arsenaalissa ei ollut railgunia, vaan minugun. Niin järeä ei Doomkaan ollut, että raidetykki olisi kuulunut se valikoimiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    6. 6

      Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

    7. 7

      Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Sauli Niinistö ja Mikael Granlund tapasivat Minnesotan ottelun alla – katso kuvat nauravasta kohtaamisesta

    10. 10

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    9. 9

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    10. 10

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      Pelipaitainen Sauli Niinistö asteli jäälle Minnesotan ja Winnipegin kohtaamisessa – sai raikuvat aplodit yleisöltä

    6. Näytä lisää