Digitoday

Valikko

Tässä on Jollan puutelista – "kuin muuttaisi uuden asuinalueen ensimmäiseen taloon"

Julkaistu:

Jolla
Jolla-puhelimet tulivat tänään kauppoihin. On aika julkaista ensimmäisen myyntierän perusteella kasattu toivomuslista.
Jolla-puhelimia on ollut saatavissa vasta hyvin rajoitetusti, eikä niitä ole ollut vielä laajemmin teknisissä testeissä. Tilanne on nyt muuttumassa, kun ennakkovaraajien lisäksi myös muu yleisö pääsee ostamaan Jollia DNA:n kaupoista.

Ensimmäisestä erästä ostettu Jollan puhelin on osoittautunut mielenkiintoiseksi, mutta hiukan puolivalmiiksi tuttavuudeksi. Osa ominaisuuksista on viimeisteltyjä ja toimivat sulavasti, toisissa kohdin puhelin on vielä raakile. Muun muassa heikko akkukesto on harminaihe.

Puhelimen Sailfish-käyttöjärjstelmälle tehtyjä sovelluksia on vielä rajoitetusti, mutta aukkoja voi paikata venäläisen hakukoneyhtiö Yandexin sovelluskaupasta, josta Jollan käyttäjä voi ladata Android-sovelluksia.

Myös muita sovelluskauppoja voi käyttää, mutta ne on asennettava itse puhelimeen. Google Playn asentaminen vaatii kikkailua, mutta esimerkiksi Androidin App Store on helppo asentaa.

Android-sovellukset toimivat, mutta hitaammin kuin Sailfishin omat. Lisäksi Android-ohjelmat eivät näy erillisinä puhelimen päänäkymässä. Niiden välillä on vaihdeltava Androidin omalla, Sailfishia kömpelömmällä sovellusvaihtajalla.

Jolla on luvannut päivittää Sailfish-käyttöjärjestelmää tiuhaan uusien ominaisuuksien tarjoamiseksi ja vikojen korjaamiseksi. Ensimmäinen päivitys saatiinkin jo maanantaina.

Puhelimen käyttöjärjestelmän näkymä ei käänny puhelinta vaakatasoon käännettäessä. Kamerassa ei ole myöskään digitaalista zoomia eivätkä sen kuvat ole nykymittapuulla erityisen hyvätasoisia.

Yksi puutteista on se, että puhelimen kuvia ja muuta sisältöä ei voi varmuuskopioida automaattisesti mihinkään pilvipalveluun. Tämä on ominaisuus, jota Jollalta on paljon pyydetty ja joka toteutettaneen lähiaikoina.

Jollan ostaminen tässä vaiheessa on vähän kuin muuttaisi uuden asuinalueen ensimmäiseen taloon. Seinät ja katto ovat pystyssä, vesi ja sähkö toimivat, mutta ympäristö on vielä rakennustyömaana ja palvelut rajoitetut. Millaiseksi ympäristö kehittyy tulevaisuudessa, on vielä hämärän peitossa.

Teksti perustuu STT:n ensimmäisessä erässä ostetun Jolla-puhelimen kokeiluun sekä IS:n kokemuksiin puhelimesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. 6

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    7. 7

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    8. 8

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    9. 9

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    10. 10

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. Näytä lisää