Digitoday

Uusi villitys täräytti Facebookin täyteen inttikuvia – sekä jotain ihan muuta

Julkaistu:

Varusmiesliiton inttikuvaviikon vuoksi Facebookissa seikkailee tällä viikolla paljon sotilaita. Sekä jokunen lammas.
Useampikin käyttäjä hieraisi silmiään eilen ja tänään, kun Facebook-syötteessä kavereiden profiilikuvat olivat muuttuneet kuviksi varusmiesajalta – tai tuttavallisemmin inttikuviksi.

Taustalla on eilen alkanut Varusmiesliiton kampanja nimeltään Virallinen inttikuvaviikko. Liitto kehottaa ihmisiä nostalgisoimaan muistoja palvelusajalta ja jakamaan kuvat kaikelle kansalle.

Varusmiesliiton puheenjohtaja Egzon Delijan mukaan kampanja on saanut jo tuhannet suomalaiset vaihtamaan profiilikuvakseen inttikuvan. Delija kertoo itse lähettäneensä Facebookissa tuhatkunta inttikuvakutsua. Noin neljä viidestä hänen kutsumastaan kaverista on vaihtanut kuvansa.

– On hienoa nähdä, että saamalla Facebookin tällä tavoin sekaisin voimme näyttää, miten positiivinen on suomalaisten maanpuolustustahto, Delija sanoo IS:lle.

Delija kertoo, että hankkeen taustalla on Varusmiesliiton kansalaisaloite kotiuttamisrahan palauttamisesta. Sitä ei kuitenkaan haluttu kuitenkaan tuoda erikseen esille inttikuvaviikon yhteydessä.

– Tässä on kyse positiivisten muistojen esiin nostamisesta ja tavoitteena alleviivata tosiasiaa, jossa suomalainen maanpuolustus lähtee käytännössä meistä kaikista. Suomella on kansanarmeija ja siitä voimme olla ylpeitä, Delija toteaa.

Kuten maanpuolustushenkisistä kampanjoista usein, myös inttikuvaviikosta on ehditty jo vääntämään vitsejä. Sellainen on muun muassa kypäräpäinen lammas, jota näkee myös Facebook-profiilikuvissa.

– Törmäsinkin yhteen lampaaseen. Se oli ihan hauska vitsi. En tiedä, pitäisikö siitä sen enempää ajatella. Tavoitteemme ei ole lietsoa vastakkainasettelua intin käyneiden ja inttiä käymättömien välille. Armeija on velvollisuus, ei valinta, Delija sano

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    3. 3

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. 6

      Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Patrik Laine arvostettiin NHL:n listauksessa monen supertähden edelle – asiantuntijalta kova ennustus

    9. 9

      Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

    10. 10

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    2. 2

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    3. 3

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    8. 8

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    9. 9

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    10. 10

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    3. 3

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    6. Näytä lisää