Digitoday

Suomeen tukku uusia miljonäärejä Supercellin takia!

Julkaistu: , Päivitetty:

Supercellin osakkeita omistavilla työntekijöillä oli aihetta riemuun tiistaina.
Supercell-kauppa luo Suomeen tukun miljonäärejä. Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja kuittaavat noin 180 miljoonaa euroa mieheen. 

Supercellin työntekijöiden potti on yhteensä yli 550 miljoonaa euroa. Paanasen mukaan kaikki yhtiön työntekijät kuuluvat omistajiin optio-ohjelman kautta.

Kaupan jälkeen yhtiön perustajille ja työntekijöille jää yhtiöstä 25 prosenttia. Vastaava osuus jää myös yhtiön vanhoille sijoittajille.

Supercell kertoi tänään, että se myy 51 prosentin osuuden yhtiöstä japanilaiselle operaattorille ja peliyhtiölle noin 1,1 miljardilla eurolla.

Arvopaperi-lehden mukaan Supercellin perustajat ja johtajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja omistivat viime vuoden alkupuolella yhtiöstä viidenneksen mieheen. Paananen kertoo, että hänen osuutensa on kauppojen jälkeen 7,5 prosentin luokkaa.

Paanasen mukaan kaupassa tienaavat kaikki. Supercellin työntekijät ovat myös omistajia optio-ohjelman kautta.

– Meistä on täysin vanhanaikaista ajatella, että perustajat, sijoittajat ja työntekijät olisivat eri veneissä, Paananen sanoo.

Supercell ja japanilaiset alkoivat lähentyä toisiaan kesällä. Paanasen mukaan aloite tuli SoftBankilta.

SoftBankin toimitusjohtaja Masayoshi Son kertoo blogissa yhtiön etsineen kiinnostavia mahdollisuuksia eri puolilta maailmaa.

– Tällä hetkellä jotkut kaikkein kiinnostavimmista yrityksistä ja innovaatioista tulevat Suomesta, hän kertoo.

Japanilainen teleoperaattori ja peliyhtiö ostavat enemmistön suomalaisesta peliyrityksestä Supercellistä. Siitä myydään 51 prosenttia internet- ja mobiilioperaattori SoftBankille sekä peliyhtiö GungHolle.

Näistä peleistä Supercell tunnetaan

Supercell tunnetaan peleistä Clash of Clans ja Hay Day. Yhtiö arvotettiin yli 2 miljardin euron arvoiseksi. Kauppahinta reilusta puolikkaasta on noin 1,1 miljardia euroa.

Yhtiön toimitusjohtaja Ilkka Paananen kertoo STT:lle, että kauppa vie firmaa harppauksen lähemmäs unelmaa.

– Tavoite on pitkän aikaa ollut kehittää Supercellistä ensimmäinen ihan oikeasti globaali pelifirma. Sellainen, jolla on iso jalansija läntisillä markkinoilla, mutta sen lisäksi kaikilla kolmella isolla Aasian markkinalla eli Japanissa, Koreassa ja Kiinassa.

Paanasen mukaan SoftBank ei ole perinteinen lyhyen tähtäimen finanssisijoittaja.

– Heillä on huomattavan pitkä toimintahorisontti, ja se on meille tärkeä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. 6

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    7. 7

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    8. 8

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    9. 9

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    10. 10

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

    6. Näytä lisää