Digitoday

Halo-pelihahmolla Siriä vastaan: Avustaja myös Windows-puhelimiin

Julkaistu:

Microsoft on kehittämässä Windows Phone -puhelimiin virtuaalista avustajaa, joka muistuttaa Applen iPhone-puhelimista tuttua Siriä. Cortana-niminen avustaja on tuttu hahmo Xboxin Halo-pelistä.
Windows Phone -puhelimet voivat ensi vuonna saada puhetta tunnistavan apuohjelman, kertoo verkkolehti ZDnet.

Vastaavia ohjelmia on jo Applen iPhonessa ja Android-puhelimissa. Esimerkiksi iPhonen Siri-toiminnon avulla käyttäjä pystyy esimerkiksi sanelemaan ja lähettämään viestejä, ohjaamaan tiettyjä toimintoja ja tekemään nettihakuja.

Lehden mukaan Microsoftin kehittämän ohjelman nimi on Cortana, joka on Xboxin Halo-peleissä esiintyvä tekoälyolento, joka näyttäytyy sähkönsinisen nuoren naisen muodossa.

Cortanan on tarkoitus olla mukana Windows Phone 8.1 -käyttöjärjestelmäversiossa, jonka Microsoft julkistaa todennäköiseti ensi vuoden alkukuukausina, ZDnet kertoo.

Microsoftilla on Cortanalle suuret suunnitelmat, ZDnet kertoo. Lehden mukaan Cortanasta tulee käyttöliittymä, joka on mukana myös Windows-tietokoneissa ja Xbox-laitteissa. Esikuvansa tapaan se oppii ajan kuluessa lisää, pystyy saumatta vastaamaan käyttäjänsä kysymyksiin ja komentoihin, ja pystyy jopa ennakoimaan niitä.

Windows Phone -puhelimissa Cortana ei kuitenkaan muistuta pelihahmoa. The Verge -verkkosivusto on julkaissut Windows-puhelimen Cortana-sovelluksesta vuodettuja kuvia.

Kuvien perusteella Cortanan avulla voi asettaa esimerkiksi tarkistamaan sääennusteen, kalenterin tietoja sekä hallitsemaan wlan- ja bluetooth-yhteyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. 6

      Suomalaisnainen pakeni ahdistelijan kynsistä Intiassa – poliisi etsii teosta epäiltyä autonkuljettajaa

    7. 7

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    8. 8

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    9. 9

      Mediat: Yli 40 kuollut Meksikon maanjäristyksessä

    10. 10

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      NHL-seuralta pysäyttävä uutinen: konkarihyökkääjä sairastui vakavasti

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. Näytä lisää