Digitoday

Valikko

Julkistaako Nokia syyskuussa ensimmäisen iPad-haastajansa?

Nokia aikoo järjestää syyskuun lopussa New Yorkissa tilaisuuden, jossa se saattaa julkistaa ensimmäisen tablet-laitteensa, arvioi WPCentral-verkkosivusto.
Nokia aikoo järjestää syyskuun lopussa New Yorkissa kaksipäiväisen tapahtuman, kertoo Windows Phone Central -verkkosivusto. Nokia ei tosin ole virallisesti tapahtumasta tiedottanut.

Windows-puhelimiin erikoistuneen verkkosivuston mukaan tapahtuma aiotaan järjestää 26.–27. syyskuuta New Yorkissa. Väitteen todisteeksi sivustolla on kuva, joka näyttää Nokian verkkosivulta, jolla voi rekisteröityä tulevaan tapahtumaan.

Tapahtuman aiheesta sivustolla on vielä vähemmän tietoa. WPCentral-sivusto kuitenkin arvioi, että Nokia saattaa julkistaa New Yorkissa ensimmäisen Windows-tabletinsa.

Väitettä perustellaan sillä, että Nokia on viime aikoina järjestänyt New Yorkissa kaikki tärkeimmät tuotejulkistuksensa, kuten esimerkiksi Nokia Lumia 1020 - sekä Lumia 920 -puhelimien esittelyt.

Lisäksi Nokian tabletista on löytynyt vinkkejä GFX-testipalvelun verkkosivuilta. Keskiviikkona sivustolle ilmestyivät Nokia RX-114 -nimisen laitteen testitulokset.

Microsoft on myös kehittämässä uutta Windows 8.1 -käyttöjärjestelmää, jonka julkaisu on oletettavasti ennen Nokian tilaisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    2. 2

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    3. 3

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    4. 4

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    5. 5

      Raju kolari sulki Tampereen Rantatunnelin

    6. 6

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    7. 7

      Ennennäkemätön jätti lipui Helsinkiin – kuvat: kolme kertaa ruotsinlaivaa isompi

    8. 8

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerö temppu tyrmättiin – näin pelaaja itse kommentoi ärtyneenä

    10. 10

      Putkifirma munasi liitoksen – katto romahti viisi vuotta myöhemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    3. 3

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    4. 4

      Sami Hedbergin jäähallikeikka sai rajua kritiikkiä yleisöltä – näin koomikko kommentoi esitystään

    5. 5

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    6. 6

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    7. 7

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    8. 8

      Naapurit kertovat: Tällaista elämää siepattu suomalaisnainen on elänyt Kabulissa

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    2. 2

      Jari Kurri latasi poikkeuksellisen tiukkaa tekstiä Kanadan pelaajan tökeröstä tempusta: ”Kuvottavaa”

    3. 3

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    4. 4

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    5. 5

      Raju kolari sulki Tampereen Rantatunnelin

    6. Näytä lisää