Digitoday

Valikko

Android-käyttäjän virusriski on kasvanut

Virukset
Android-puhelimiin ja muihin laitteisiin iskevien haittaohjelmien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, arvioidaan Kindsight-tietoturvayhtiön raportissa.
Raportin mukaan Android-haittaohjelmien määrä on maalis- ja kesäkuun välillä jopa kuusinkertaistunut.

Runsaan prosentin Android-laitteista arvioidaan olevan suuren riskin haittaohjelmien saastuttamia. Useimmiten viruksia käytetään tiedon varastamiseen tai tekstiviestien lähettämiseen, mutta niillä voidaan myös esimerkiksi siepata pankkitietoja tai vakoilla ihmisiä.

Tutkimuslaboratorion johtaja Kevin McNamee kertoo emoyhtiö Alcatel-Lucentin tiedotteessa, että Android-älypuhelimet ja -tabletit ovat yhä useammin tietoturvaiskujen kohteena.

- Käyttäjät eivät useinkaan noudata asiaankuuluvia turvatoimenpiteitä laitteidensa suhteen, ja silloinkin kun he noudattavat niitä, haittaohjelma voi helposti piiloutua laitteen virussuojaukselta, McNamee sanoo.

Raportin mukaan Android-sovellusten allekirjoitustekniikassa, jonka avulla sovellusten tekijät tunnistetaan, on tietoturva-aukkoja. 

Suuri osa haittaohjelmista saadaan virallisten sovelluskauppojen kautta. Yritystasolla varsinkin vakoiluohjelmat ovat uhka niille yhtiöille, joiden työntekijät käyttävät töissä omia laitteitaan.

Suomessa asiasta kertoi Kauppalehti.

Ota kantaa

Onko puhelimessasi ollut koskaan virusta?

Kyllä 13% Ei 87%
Ääniä yhteensä 7281

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      IS seurasi SM-liigan puolivälieriä: HIFK:n Elkins ratkaisi trillerin ajassa 92.12 –Tappara teurasti Ilveksen

    4. 4

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    5. 5

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    6. 6

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    7. 7

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    10. 10

      Temptation Islandin varattu Vilma, 24, avautuu kokemuksestaan viettelysten saarella – ”Oli sellainen pieni bitch moment…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      IS seurasi SM-liigan puolivälieriä: HIFK:n Elkins ratkaisi trillerin ajassa 92.12 –Tappara teurasti Ilveksen

    4. 4

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    5. 5

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    6. Näytä lisää