Digitoday

Samsung voitti: iPhoneja määrättiin myyntikieltoon Yhdysvalloissa

Julkaistu:

Useiden iPhone- ja iPad-mallien myynti saattaa loppua Yhdysvalloissa. Kauppakomission mukaan useat Applen tuotteet loukkaavat Samsungin patentteja.
Yhdysvaltojen kansainvälinen kauppakomissio ITC on määrännyt Applen iPhone 4 -, iPhone 3GS -, iPhone 3 -puhelimet sekä iPad 2 3G -tabletin myyntikieltoon Yhdysvalloissa.

Syynä on ITC:n mukaan se, että laitteet loukkaavat Samsungin cdma-radiotekniikkaan liittyviä patentteja. Applen uudemmissa laitteissa on käytetty hieman erilaista tekniikkaa, joten ne eivät kuulu ITC:n päätöksen piiriin.

Käytännössä myyntikielto merkitsisi sitä, että iPhone 4S -mallista tulisi Yhdysvalloissa Applen halvin puhelinmalli.

Applella on vielä 60 päivää aikaa valittaa päätöksestä ennen kuin se tulee voimaan, ja All Things Digital -sivuston mukaan Apple aikoo käyttää valitusoikeuttaan.

Apple ja Samsung ovat käyneet patenttisotaa jo pitkään. ITC:n tuore päätös on viimeinen käynnissä ollut Samsungin valitus, kertoo patenttikiistoihin erikoistunut FossPatents -blogi.

Apple ja Samsung ovat käyneet patenttisotaa jo vuosia. Häviäjänä on aiemmin ollut Samsung. Esimerkiksi viime vuoden elokuussa Samsung määrättiin maksamaan miljardin dollarin korvaukset Applen muotoilun kopioinnista sekä monikosketukseen ja zoomaukseen liittyvien patenttien loukkaamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

    7. 7

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    9. 9

      Rillit huurussa -tähti ottaa kantaa Turun puukotuksiin – pitää Suomea yhtenä onnellisimmista maista: ”Taas yksi tragedia”

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    9. 9

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    10. 10

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. Näytä lisää