Digitoday

Valikko

FBI jakoi lapsipornoa kahden viikon ajan – napatakseen pedofiilit

Operaation aikana pedofiilit jatkoivat kuvien katselua ja niistä keskustelemista.
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI jatkoi lapsipornopalvelun ylläpitoa kahden viikon ajan ratsattuaan verkkosivuston, jonka kautta pedofiilit kävivät kauppaa kuvistaan, kertoo San Francisco Chronicle.

Kahden viikon aikana FBI teki kävijäseurantaa tavoitteenaan saada kiinni sivuston käyttäjät.

Tämä kävi ilmi, kun operaatiossa mukana ollut FBI-agentti selvitti poliisin toimintaa operaatiossa.

Agentin kertoman mukaan sivuston käyttäjälokitiedostot eivät riittäneet käyttäjien tunnistamiseen. FBI antoi pedofiilien jatkaa kuvien katselua ja vaihtelemista, jotta heistä saataisiin kerättyä tietoa. Ainakin yksi pedofiili otettiin kiinni seurannan perusteella.

Kyseessä saattaa olla merkittävä muutos toimintavoissa lapsipornon vastaisessa taistelussa. Aikaisemmin operaatiot ovat perustuneet vihjeisiin, peitetoimintaan ja viranomaisten haltuun päätyneisiin asiakirjoihin.

FBI:n agentit ottivat sivuston haltuunsa 16. marraskuuta viime vuonna ja sulkivat sen 2. joulukuuta. Sivustolla oli sulkemishetkellä yli 10 000 kuvaa hyväksikäytetyistä lapsista, 5600 käyttäjää sekä 24 000 käyttäjien kirjoittamaa kommenttia.

Keskustelunaiheet sivustolla käsittelivät muun muassa sitä, miten salakirjoittaa tietokoneella olevat kuvat, kuinka houkutella lapsi autoon, miten tavata muita pedofiilejä tosielämässä, pitävätkö lapset seksistä ja himoista kuvissa olevia lapsia kohtaan.

FBI:n päätös jatkaa sivuston ylläpitämistä on omiaan herättämään kritiikkiä. Aiempien lapsipornotuomioiden yhteydessä on käytetty perusteena sitä, että lapsi raiskataan joka kerta uudelleen kuvaa katseltaessa tai jaettaessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

    5. 5

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

    8. 8

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    9. 9

      Näin suomalaiset saavat eläkettä – Kauniaisissa 3 000 euroa, Isojoella 1 100 euroa

    10. 10

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    6. 6

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    9. 9

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

    5. 5

      Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

    6. Näytä lisää