Digitoday

Verkosta voi ostaa huokean valerakkaan – tai eron oikeasta

Julkaistu:

Salarakas on niin 2000-lukua. Tällä vuosikymmenellä voi hankkia valerakkaan huokeaan hintaan - vaikkapa pelkästään Facebook-ystävien kiusaksi.
Verkossa toimivalta Fiverr-sivustolta voi ostaa yksittäisiä palveluksia viiden dollarin kappalehintaan. Sivustolla on tarjolla käytännössä kaikkea, myös sosiaaliseen mediaan palkattavia valetyttö- ja -poikaystäviä.

Esimerkiksi Facebookiin voi palkata poika- tai tyttöystävän viidellä dollarilla vaikka viikoksi. Hintaan voi kuulua esimerkiksi se, että valerakas kirjoittaa usean kerran päivässä hassuja hellittelytekstejä asiakkaan seinälle. Nämä palvelut ovat olleet suosittuja niin sinkkujen kuin seurustelevienkin keskuudessa.

Viiden dollarin ostoksen tavoitteena voi olla esimerkiksi herättää mustasukkaisuutta mielitietyssä. Esimerkiksi Larryksi itsensä nimeämä mies tarjoaa valepoikaystävän palveluita sekä miehille että naisille. Yksinäiset sinkut ovat käyttäneet palvelua heräättääkseen kateutta ja lisätäkseen suosiota Facebook-kavereidensa keskuudessa.

Lisäksi palvelussa voi ostaa parisuhdeneuvoja, ulkoistaa eron ja tilata rakkauslauluja itselleen Youtubeen.

Valerakaspalveluiden lisäksi lisätienestiä haetaan esimerkiksi keskustelun luomisesta sosiaalisessa mediassa.

Tarjolla on muun muassa twiittien uudelleenjakoa ja erilaisille sivustoille ostettavia seuraajia.

Ota kantaa

Oletko käyttänyt netin seuralaispalveluita?

Kyllä 11% En 89%
Ääniä yhteensä 5885

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    4. 4

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    5. 5

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    6. 6

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    7. 7

      Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

    8. 8

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    9. 9

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    10. 10

      Prinssi Charlesin suosio pohjamudissa – uusi kysely paljastaa karut luvut: Camillasta ei haluta kuningatarta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP: Turun puukkoiskun kuolonuhrit syntyneet vuosina 1951 ja 1986

    2. 2

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    3. 3

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    4. 4

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    5. 5

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    6. Näytä lisää