Digitoday

Valikko

Huhu: Apple julkaisee pian uuden iPadin ja kaksi uutta iPhonea

Julkaistu:

Uuden iPadin kerrotaan olevan aiempaa ohuempi ja pienempi, vaikka näyttökoon huhutaan säilyvän samana.

Viime syksynä tehdyn iPhone 5 -älypuhelimen julkistuksen jälkeen pienoisessa laskusuhdanteessa ollut yhdysvaltalainen teknologiayhtiö Apple yrittää huhujen mukaan vedota kuluttajiin tänä vuonna monta uutta laitetta julkistamalla.

Apple on tuomassa markkinoille täysin uuden iPad 5-tabletin sekä kaksi uutta versiota iPhone-älypuhelimestaan, iLounge-verkkosivusto huhuaa.

Sivuston toimittajan Jeremy Horwitzin näkemä, kohtalaisen aidolta vaikuttava iPad 5:n runkoprototyyppi on hänen mukaansa ulkomitoiltaan huomattavasti aiempia iPadeja pienempi ja ohuempi, vaikka näytön kerrotaan olevan samaa 9,7 tuuman kokoluokkaa kuin omppuyhtiön aiemmissakin tableteissa iPad Miniä lukuunottamatta.

Uuden iPadin julkaisun huhutaan tapahtuvan kevään sijaan syksyllä, kenties lokakuussa.
 
Kaksi uutta iPhonea?

Sivusto raportoi myös uusista iPhone-älypuhelimista.

Vain alle puoli vuotta sitten julkaistusta iPhone 5:stä ollaan huhujen mukaan julkaisemassa tänä vuonna iPhone 5S-päivitys.

Laite olisi muuten pitkälti edeltäjänsä kaltainen, mutta ulkopuolisista muutoksista mainitaan ainakin suurempi takakameran salama.

Apple aikoo tuoda tänä vuonna sivuston mukaan markkinoille myös halvemman "muovi-iPhonen", jota kehitetään erityisesti Kiinan vauhdilla kasvaville markkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    2. 2

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Yhdysvaltain kongressi sopi uusista Venäjä-pakotteista – vastoin Trumpin hallinnon selkeää linjaa: ”Kovat esitykset välttämättömiä”

    8. 8

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    9. 9

      Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

    10. 10

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    9. 9

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    2. 2

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Mörön kauden pilannut vitsaus selvisi – näin sairautta hoidetaan

    6. Näytä lisää