Digitoday

Valikko

Nettikriminaalit vaanivat pankkeja: "Todennäköinen uhka"

Tietoturvayhtiö McAfeen tuoreen raportin mukaan verkkorikolliset vaanivat kymmenien pankkien omaisuuksia. Varmoja tietoja ei vielä ole, mutta riski on todellinen, raportissa todetaan.
Tietoturvayhtiö McAfee on julkaissut raportin (pdf) niin sanotusta Blitzkrieg-operaatiosta. Operaatiossa venäläinen hakkeri yrittää varastaa rahaa useilta kymmeniltä pankeilta haittaohjelmien avulla.
 
Blitzkrieg nousi julkisuuteen syyskuussa, kun venäläisellä puoliksi suljetulla keskustelufoorumilla julkaistiin viesti, jossa venäläinen hakkeri pyysi apua hankkeeseensa. Hakkeri kirjoitti, että valtaosa ryöstöistä tapahtuisi ensi kevään aikana.
 
Hanketta on epäilty myös huijaukseksi, mutta McAfee pitää hanketta uskottavana uhkana finanssisektorille. McAfeen raportin mukaan hanke myös etenee hakkereiden suunnitelmien mukaan.
 
Rikollisten rekrytointi on jo käynnissä, mutta ovat saastuttaneet 300-500 tietokonetta, McAfee kertoo.
 
Raportin mukaan julkisuudessa on viime aikoina liikkunut tietoja, joiden mukaan koko suunnitelma olisi peruttu sen saaman huomion vuoksi. McAfee pitää vaihtoehtoa mahdollisena mutta muistuttaa, että kyberrikolliset myös voineet viedä hankkeensa yhä tiukemmin maan alle.
 
– Blitzkrieg ei ole vielä vaikuttanut tuhansiin uhreihin, emmekä voi suoraan varmistaa yhtään petostapausta. Silti rikolliset ovat voineet valmistella operaatiotaan useiden kuukausien ajan piilossa. Lisäksi haittaohjelma on jo tarttunut muutamiin satoihin, raportin johtopäätöksissä todetaan.
 
McAfee pitää todennäköisenä, että hakkeri on saanut kelkkaansa monia muitakin verkkorikollisia.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    8. 8

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    9. 9

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    10. 10

      Kommentti: Urheilu sai uuden supertähden – Joshuan ja Klitshkon ottelu jää nyrkkeilyhistoriaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    4. 4

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    5. 5

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    6. Näytä lisää