Digitoday

Teknokriitikot lyttäävät: Lumia 920 painaa liikaa

Julkaistu:

Nokia Lumia 920 saa kiitosta monista ominaisuuksista, mutta moitteita liiasta painosta.

Verkkolehti ReadWriten toimittaja Dan Rowinski kertoo, miten Nokian uusi Windows Phone –puhelin vaikutti ensikuulemalta unelmien täyttymykseltä. Lumia 920:n hienouksia ovat muun muassa NFC-lähiluku, langaton lataaminen, PureView-kameratekniikka, akun kesto.
 
Kun Rowinski alkoi käyttää älypuhelinta, mieliala muuttui.
 
– Niistä kirouksien määrästä, joita päästin ensimmäiset viisi minuuttia, olisi saanut hyvän elokuvan, Rowinski kirjoittaa.
 
Ensimmäinen ajatus oli, miksi laite on näin painava. Toinen ajatus oli, miksi laite on omituisen sininen. Kolmas ajatus oli, miksi laitteen käynnistäminen kestää niin kauan.
 
Rowinski muistuttaa, että ihmiset kuljettavat puhelinta koko ajan mukanaan. Ihmiset ovat herkkiä puhelimen koolle, muodolla ja painolle. Hän sanoo, että Apple on ymmärtänyt, että älypuhelimen pitää tuntua hyvältä.
 
– Lumia 920 ei ole ohut eikä kevyt, Rowinski vertaa.
 
Lumia 920 on 65 prosenttia painavampi kuin iPhone ja 33 prosenttia painavampi kuin Android-puhelin Google Nexus 4.
 
Rowinski pitää Microsoftin uutta käyttöjärjestelmää huiputuksena.
Windows Phone 8 tuo kännykän näytölle tapahtumaruudut. Rowinski valittaa, että Windows Phonessa pitää käydä monta vaihetta läpi ennen kuin voi alkaa käyttää päätelaitetta.
 
– Puhelin on luultavasti uusista älypuhelimista raskain, mitä olen testannut ja yksi paksuimmista, Mossberg kirjoittaa.
 
Mossberg kehuu, että puhelimessa on paljon houkuttelevia ominaisuuksia, kuten äänenlaatu, kuvat ja videot. Hän pitää Windows Phone 8 –käyttöjärjestelmää parannuksena edellisiin versioihin. Alusta on nopeampi ja luotettavampi. Pienemmät ikonit helpottavat selaamista.
 
Puhelimen painon lisäksi Lumian suuri puute on kriitikkojen mielestä sovellusvalikoima. Lumia 920:ssa on noin 120 000 sovellusta, kun esimerkiksi iPhonessa on noin 700 000 sovellusta.
 
Lumiassa toimivat Facebook, Twitter, Netflix ja Microsoft Office, mutta monet suositut sovellukset puuttuvat. Näitä ovat esimerkiksi Spotify, Instagram, Dropbox, Google Drive.
 
– Nokia Lumia 920:aa kannattaa harkita, jos pidät painavasta päätelaitteesta varsinkin, kun siinä on halpa hinta ja paljon ominaisuuksia, Mossberg tiivistää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    4. 4

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    5. 5

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    6. 6

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Tv-katsojat järkyttyivät: Viehkeä kirjailija kertoi ruudussa ainutlaatuisen rakkaustarinansa – käytti ovelia keinoja

    9. 9

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    10. 10

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    5. 5

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    4. 4

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    5. 5

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    6. Näytä lisää