Digitoday

Valikko

Miten tämä on tehty? Suomalaisen tekemä nettivideohitti äimistyttää

Kuinka tämä oikein on tehty? Tätä kysymystä on tivattu kiihkeästi kaksi viikkoa suomalaiselta Anssi Määtältä, jonka valomaalausvideosta on tullut melkoinen nettihitti.
Kahdessa viikossa Määtän videon on katsonut yli 400 000 ihmistä ja se on noteerattu maailman mediassa.

Helsingissä kuvatussa kauniissa videossa Määttä maalaa esimerkiksi taskulampulla ja hehkulampulla kuvioita liikkuvaan videokuvaan. Vastaavanlaisia videoita on nähty paljon, mutta ne ovat digitaalisesti jälkikäteen muokattuja.

Määtän video on tehty paikan päällä, ilman merkittävää jälkikäsittelyä.

- Pohdimme asiaa työkaverin kanssa ja tutkimme mahdollisuuksia pari kuukautta, kertoo mainoselokuvia tekevässä Woodpecker Film -yhtiössä ohjaajana työskentelevä Määttä.

- Sitten teimme pari kokeilua ja keksimme halvan ja helpon tavan tehdä yhtä hyvän näköistä jälkeä kuin kalliilla ammattilaitteilla. Tämän voi tehdä vaikka kännykällä.

Mutta mikä kikka on? Sitä Määttä ei kerro.

- On hauska nähdä, miten ihmiset yrittävät tätä ratkaista, Määttä sanoo.

- Se on vähän niinkuin homman juju. On mukava nähdä, mitä ihmiset saavat aikaan, kun lähtevät videokameroiden kanssa kokeilemaan.

Ota kantaa

Oletko koskaan laittanut kuvaamaasi videota nettiin?

Kyllä 31% Ei 69%
Ääniä yhteensä 12904

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Oletko nähnyt kuvan pyöräilijää? Poliisi epäilee miestä turvapaikanhakijoiden teltan sytyttämisestä

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    8. 8

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Oletko nähnyt kuvan pyöräilijää? Poliisi epäilee miestä turvapaikanhakijoiden teltan sytyttämisestä

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. Näytä lisää