Digitoday

Valikko

”Ohjaimessa vain yksi nappula” – näin nuoret kommentoivat Commodore 64:ää

Commodore 64
Commodore 64:n pelien latausajat ovat kova pala nykynuorille. Muuten koneen historiallinen arvo kyllä tunnustetaan.

Mitä tapahtuu, kun nykynuoret pannaan tekemisiin tietokoneista legendaarisimman eli Commodore 64:n kanssa?

BBC kokeili asiaa laittamalla retrokoneharrastaja Mat Allenin esittelemään vanhaa kotitietokonetta. Hän kaivoi vanhan laitteistonsa kasettiasemineen esille ja esitteli aikansa tekniikan ihmettä koululaisille.

Allenin alakoululaisille näyttämää joystickiä arveltiin kauko-ohjaimeksi. Ohjelmakasetti tunnistettiin aivan oikein. Commodore 64:ää veikkailtiin myös monimutkaistetuksi versioksi Playstation 2:sta.

Esittelyn aikana C-64 muistutti, että aika kultaa monet muistot. Pelin lataaminen keskeytyi aikoinaan niin yleiseen load erroriin. Puolet lapsiyleisöstä sai tarpeekseen odottelusta, kun Allen latasi ja uudelleenlatasi peliä c-kasetilta.

Yläkoululaisten keskuudessa Allenin menestys oli parempi. Joystick tunnistettiin heti ja kasettiasemakin meni oikein toisella arvauksella. Ensimmäisessa veikkauksessa kasettiaseman arveltiin olevan jonkinlainen grafiikka- tai näyttölaite.

Koululaiset olivat hämmästyneitä siitä, että jo pelin latausruudun lataamiseen kulutettiin kohtalainen määrä aikaa. Itse pelin lataamiseen kului kymmenkunta minuuttia.

Buggy Boy -ajopelin pelaamisen jälkeen koululaiset saivat antaa kommentteja pelikokemuksestaan. Klassikkomikro ei selkeästi tehnyt junioreihin lähtemätöntä vaikutusta:

– Se oli kuin tavallisen pelin pelaamista, mutta grafiikka oli paljon huonompaa.

– Peliohjaimen kanssa oli vaikeuksia. Mutta se johtunee kokemuksen puutteesta.

– Pelaaminen oli erilaista kuin nykykonsoleissa. Tässä on ohjaimessa vain yksi nappula.

– Se ei ole erinomainen, mutta silti hyvä. Aikoinaan sen on täytynyt olla tosi upea.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    3. 3

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    4. 4

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    5. 5

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Myrsky katkoo puita ja sähkölinjoja Savossa – lentopallon Mestaruusliigan ottelu keskeytyi Siilinjärvellä

    9. 9

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    10. 10

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    9. 9

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    3. 3

      Lauri Ylönen vastaa Ylellä taloprojektiensa saamaan kärkkääseen kritiikkiin: ”Arkkitehdiksi en ole itseäni kutsunut”

    4. 4

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    5. 5

      Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

    6. Näytä lisää