Digitoday

Valikko

Android-pelikonsoli satasella

Microsoftin, Sonyn ja Nintendon pyhän konsolikolmiyhteyden rintamaan on yrittänyt hakata säröjä firma jos toinenkin.
Kalifornialaislähtöinen Ouya (Lausutaan oh yeah!) on onnistunut keräämään kuluttajilta lähes kuusi miljoonaa dollaria Android-pelikonsolihankkeensa käynnistämiseen.
 
Teknisesti Ouya on Android 4.0-käyttöjärjestelmää pyörittävä konsoli, jonka sisuksissa hyrrää Tegra3-neliydinprosessori. Ram-muistia vehkeessä on gigatavun verran ja massamuistia kahdeksan gigaa. Yhteydet ulkomaailmaan hoituvat ethernetin, usb:n, wifin, bluetoothin ja hdmi:n kautta.
 
Ouya on suunniteltu alusta lähtien avoimeksi konsoliksi: kaikki liitännät ovat standardinmukaisia, käytetyt prosessorit ja piirisarjat eivät ole salaisia ja konsolin saa avattua tavallisella ruuvimeisselillä. Myös roottaaminen tulee lupauksien mukaan olemaan hyvin yksinkertaista – eikä tule vaikuttamaan takuuseen.
 
Konsolin pelitarjonta oli aluksi hyvin hämärän peitossa. Kehittäjätiimi toitotti kovasti konsolin olevan suunnattu indie-pelinkehittäjille, jotka voivat julkaista pelinsä Android-alustalle ilman suuria kuluja. Ainoa ehto pelinkehittäjille on tarjota jokin osa pelistä ”ilmaiseksi”. Käytännössä tämä tullee tarkoittamaan pelattavaa demo-versiota jokaisesta pelistä.
 
Yritys on kuitenkin onnistunut solmimaan mielenkiintoisia yhteistyösopimuksia, esimerkiksi Minecraftin takana oleva Mojang on sitoutunut tuomaan pelinsä Ouyalle, ja Unity-pelialusta on yksi konsolin julkaisupartnereista. Kelkkaan on hypännyt myös pilvipelaamista tarjoava OnLive, jonka palvelussa on mahdollista pelata netin kautta hyvinkin raskaita pelejä kevyellä raudalla. Viimeisin lisäys tiimiin on Square Enix, jonka Final Fantasy III on yksi julkaisupeleistä.

Ouya on toistaiseksi lanseerattu ainoastaan yhteisörahoitusta luoville projekteille hankkivan Kickstarte-sivuston kautta. Kickstarterissa voi ilmoittautua projektin tukijaksi kymmenellä taalalla tai ennakkotilata konsolin 99 dollarin hintaan (postikuluinen konsolin hinnaksi eurooppaan tulee karvan verran alle sata euroa).
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    3. 3

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. 6

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    7. 7

      Suomen itsenäisyyden juhlarahassa kuva kansalaissodan aikaisesta teloituksesta

    8. 8

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    3. 3

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. Näytä lisää