Digitoday

Valikko

Googlen uusi palvelu tallentaa kaiken verkkoon

Julkaistu:

Google lupaa kaikille uuden Drive-verkkopalvelunsa käyttäjille ilmaiseksi viisi gigatavua muistitilaa esimerkiksi valokuvien ja muiden tiedostojen tallentamiseen.
Google on julkistanut Drive-nimisen pilvipalvelun, johon käyttäjät voivat tallentaa tiedostojaan.

Google Drive -palveluun voi tallentaa esimerkiksi tallentaa tietokoneelta valokuvia ja dokumentteja, ja käyttää niitä myöhemmin puhelimella. Google on julkaissut oman Drive-sovelluksen Android-puhelimille, ja myös Applen iPhone- ja iPad-laitteille on lähiaikoina luvassa oma sovellus.

Käyttäjät saavat verkkopalvelusta ilmaiseksi viisi gigatavua ilmaista muistitilaa. Jos tämä ei riitä, niin esimerkiksi 25 gigatavua lisää muistia maksaa 2,49 dollaria kuukaudessa.

Google on yhdistänyt Drive-palveluun myös aiemman Docs-palvelunsa, jonka avulla esimerkiksi tekstitiedostoja voi jakaa ja käsitellä yhteistyössä muiden kanssa.

Drive-palvelussa voi myös tehdä tekstihakuja skannatuista tekstidokumenteista, kuten esimerkiksi sanomalehtileikkeistä. Google voi selvittää skannatusta tiedoston tekstisisällön merkintunnistusohjelman avulla, ja muuttaa sen hakukoneen ymmärtämäksi tekstitiedostoksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    5. 5

      HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

    6. 6

      Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    9. 9

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    10. 10

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    4. 4

      Atte Jääskeläinen HS:lle: Yle voisi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    5. 5

      HS-gallup: Keskustan kannatus vajonnut lähes lähtökuoppaan – vihreiden suosio ennätyslukemiin

    6. Näytä lisää