Digitoday

Valikko

Tileiltä kadonnut yllättäen rahaa - varo salakavalaa haittaohjelmaa

Kemijärveläisten eläkeläisten tilin tyhjeneminen saattoikin johtua haittaohjelmasta.

Sanomalehti Koillis-Lappi kertoi maanantaina kurjasta yllätyksestä, joka oli viikkoa aiemmin kohdannut Eläkeliiton Kemijärven yhdistystä.

Vielä puolilta päivin yhdistyksen varat - liki 5 000 euroa - olivat turvallisesti tilillä.

Iltapäivällä ne olivat kadonneet.

Koillis-Lapin mukaan rahat ovat ohjautuneet Hollantiin. Asiasta on tehty rikosilmoitus.

Poliisi ja OP-Pohjola epäilevät, että rahojen katoamisen takana on asiakkaan tietokoneeseen pesiytynyt haittaohjelma, joka on jyllännyt suomalaisten tietokoneilla tänä vuonna.

Alkuvuodesta lähtien vastaavia tapauksia on ilmennyt pelkästään Osuuspankeissa muutamia viikossa, kertoo verkkopalveluista vastaava johtaja Kai Koskela OP-Pohjolasta.

Eläkeyhdistykseltä viety summa on Koskelan mukaan hieman tavallista suurempi. Joiltakin tileiltä on kadonnut vain kymppejä, mutta tavallisin summa on ollut 1000–3000 euroa.

Vaihtuvat tunnusluvut eivät pelasta haittaohjelmalta. Se aktivoituu, kun asiakas on kirjautuneena sisään verkkopankkiinsa ja vaivihkaa tekee oman tilisiirron tai muuttaa asiakkaan tekemän maksun tietoja.

Keskusrikospoliisi tutkii tapauksia törkeänä petoksena.

Rikoskomisario Timo Piiroisen mukaan toistaiseksi liikkeellä näyttäisi olevan yksi haittaohjelma.

- Mikään ei kuitenkaan takaa, etteikö uusia tulisi. Ohjelmia myös muunnellaan jatkuvasti, jotta virustorjuntaohjelmat eivät tunnistaisi niitä, Piiroinen kertoo.

- Haittaohjelman toimintaa ei ole rajattu pelkkiin Osuuspankkeihin, vaan uhreja on tullut useista eri pankeista.

Pankkitilejä rosvoava haittaohjelma on salakavala. Rikosta ei välttämättä huomaa ennen kuin on jo myöhäistä.

OP-Pohjolan Kai Koskela neuvoo ottamaan pankkiin yhteyttä mahdollisimman nopeasti, kun rahojen katoamisen on havainnut.

Mitä nopeammin pankki saa tiedon, sitä suurempi on todennäköisyys, että rahojen siirtyminen ehditään estää.

Jos rahat ehtivät kadota, pankki korvaa ne asiakkaalle, jos asiakas itse on ollut riittävän huolellinen.

Huolellisuudellakaan haittaohjelman ujuttautumista omalle koneelle ei välttämättä voi estää, mutta ainakin invaasion todennäköisyyttä voi pienentää huomattavasti.

Kannattaa huolehtia virustorjunnasta ja palomuureista sekä selainversioiden päivityksistä. Epäilyttäviä liitetiedostoja ja sivustoja kannattaa välttää, Koskela sanoo.

Hän neuvoo myös ottamaan pankkiin ehdottomasti heti yhteyttä, jos huomaa jotain outoa ollessaan kirjautuneena sisään verkkopankkiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    8. 8

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    9. 9

      Google Maps saa tervetulleen niksin – miksei tätä ollut jo alusta alkaen?

    10. 10

      Anu Hälvä kertoo Apu-lehdelle, miksi vetäytyi julkisuudesta – blondirooli kävi raskaaksi: ”Minua sanottiin Suomen toiseksi tyhmimmäksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    8. 8

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

    2. 2

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

    6. Näytä lisää