Digitoday

Applen sovelluskaupassa on huijattu miljoonia

Julkaistu:

Applen App Store -sovelluskaupassa on ainakin viime kesästä lähtien tehty huijausostoksia, joiden arvo yltää jo miljooniin dollareihin, kirjoittaa The New York Times.
Apple ei ole onnistunut selvittämään App Store -sovelluskaupassa tehtyjä huijausostoksia, jotka alkoivat ilmeisesti viime kesänä.

Applen App Storen asiakkaiden tileille on murtauduttu, ja heidän nimissään on ostettu sovelluksia. Ostosten koko vaihtelee muutamasta dollarista 500 dollariin.

Applen tukisivujen "iTunes store account hacked"-keskusteluketjussa on jo yli 1300 kommenttia, eli yli 90 sivua.

Lisäksi käyttäjät kertovat, että heidän tietojaan on muutettu. Esimerkiksi kotikaupunki, syntymäaika sekä kadonneen salasanan palauttamiseksi tehty varmistuskysymys on saatettu vaihtaa.

Applen asiakaspalvelu on yleensä ilmoittanut valittajille, että yhtiö tekee tällä kertaa poikkeuksen, peruu kaupan ja palauttaa rahat.

The New York Times -lehden saamien tietojen mukaan tilien hakkerointi on laajamittaista. Uhreiksi joutuneet asiakkaat syyttävät yleensä yhtiöitä, joiden sovelluksia heidän rahoillaan on ostettu.

Huijaukset haittaavat kuitenkin myös sovelluskehittäjiä. Esimerkiksi kiinalainen Hoolai Game -yhtiö kertoo, että sen Applen päivittäin raportoimien myyntilukujen ja toimittamien maksujen välillä voi olla 20-50 prosentin ero. Yhtiö arvelee, että ero johtuu Applen perumista huijausostoista.

Nimettömänä pysyttelevän yhdysvaltalaisen pelikehittäjän mukaan ero on vuoden aikana kasvanut miljooniin dollareihin.

Turvallisuusyhtiö iSec Partnersin johtajan Alex Stamosin mukaan Apple voisi parantaa kauppansa turvaa esimerkiksi varmentamalla jokaisen ostoksen käyttäjän puhelimeen lähetettävän koodin avulla, joka pitäisi syöttää sovelluskaupassa ennen kaupan lopullista hyväksymistä.

Ongelmaa lisää myös se, että käyttäjillä on Applen palveluissa vain yksi tili, jolla voi ostaa mitä tahansa euron sovelluksista tuhansien arvoisiin tietokoneisiin.

Applen toimittaman vastauksen mukaan yhtiö pyrkii parantamaan sovelluskauppansa turvallisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    5. 5

      Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

    6. 6

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    7. 7

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    8. 8

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    9. 9

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    10. 10

      Turun kaupunki tarjoaa kriisiapua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    9. 9

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    10. 10

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    5. 5

      Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

    6. Näytä lisää