Digitoday

Valikko

SuomiTV:stä tulee huhtikuussa Fox

Julkaistu:

Samalla kanavan ohjelma-aika kasvaa seitsemästä 12 tuntiin päivässä.
Omistajaa vaihtanut SuomiTV vaihtaa 16. huhtikuuta myös nimensä. Kanavan uudeksi nimeksi tulee Fox.

SuomiTV:n omistaa nykyään Fox International Channels, joka kuuluu kansainväliseen mediakonserni News Corporationiin. Yhtiö osti SuomiTV:n aiemmin tänä vuonna.

Ohjelmistoon on tulossa muun muassa Foxin itse tuottama zombisarja The Walking Dead, joka on ollut maailmalla menestys. Sarjatarjontaan tulevat myös Fox Networkin sarjat Family Guy ja American Dad. Lisäksi ohjelmistoon tulee National Geographicin tuottamia ohjelmia sekä Foxin ruokakanava 24 Kitchenin tuotantoa.

–Olemme erityisen iloisia tuodessamme Fox-brandin Suomen markkinoille. Fox on ollut maailmanlaajuisesti suunnattoman suosittu viihteen lippulaivakanavamme. Olemme varmoja, että Fox tulee samalla tavalla vakiinnuttamaan FIC:n paikan Suomessa, kehui FIC:n Euroopan johtaja Jesus Perazagua.

Kanavan uusi nimi ja uusi sisältö ovat osa Foxin pyrkimystä nostaa katsojalukuja, jotka ovat jääneet SuomiTV:llä hyvin pieniksi. FIC rekrytoi äskettäin kanavan ohjelmajohtajaksi Mikko Silvennoisen, joka siirtyi tehtävään virolaisesta Viasat Broadcastingista.

–Suomalaiset televisiokatsojat saavat uudenlaista, taatusti viihdyttävää ohjelmatarjontaa, Silvennoinen lupasi.

Kanavalla jatkuvat myös raviohjelmat ja uutiset. Tulevien kuukausien aikana on määrä tuottaa myös paikallista ohjelmaa, jonka sisällöstä Fox ei vielä kerro tarkemmin.

FIC on News Corporationin kansainvälinen tv- ja verkkoyhtiö. Sillä on yhteensä 183 kokonaan tai osittain omistettua tv-kanavaa Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. SuomiTV on yhtiölle ensimmäinen ilmaiskanava.

Pohjoismaissa FIC:llä on tarjonnassaan neljä National Geographicin maksukanavaa, Baby TV sekä Norjassa myös viihdekana Fox Crime.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    4. 4

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      28 vuotta taksikeskuksessa palvellut Paula lähetti viimeisen tilauksen keskiviikkona – uusi järjestelmä sotki systeemin välittömästi

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    8. 8

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    9. 9

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    9. 9

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    10. 10

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    4. 4

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. Näytä lisää