Digitoday

Valikko

Ensimmäiset testit julki: Uusi iPad sumentaa vanhan

Ensimmäiset testita ja arvostelut Applen uudesta iPad-laitteesta on julkaistu. Uuden iPadin Retina-näyttö saa odotetusti kehuja.
Applen uuden iPadin myynti alkaa Yhdysvalloissa perjantaina ja Suomessa viikon päästä.

Yhdysvaltojen lehdet ovat julkaisseet ensimmäiset testit iPadin uusimmasta versiosta. Odotetusti eniten kehuja saa uuden iPadin näyttö, joka on hd-televisiotakin tarkempi.

Esimerkiksi TechCrunch-verkkolehden arvostelun mukaan vanhojen iPadien näyttö oli hyvä, kunnes näki uuden iPadin. TechCrunchin MG Sieglerin mukaan sen nähtyään ei voi enää palata vanhaan.

- Ehkä on epäoikeudenmukaista sanoa, että vanhan iPadin näyttö on epäselvä. Se on enemmänkin sumea.

Esimerkiksi Wall Street Journalin Walt Mossberg vertaa uuden iPadin näyttöä uusien silmälasien hankkimiseen.

- Äkkiä tajuaa, että kaikki mikä mielestäsi näytti terävältä ei ollut niin terävää kuin olisi voinut olla, Mossberg kirjoittaa.

Kehuja saa myös aiempaa parempi viiden megapikselin kamera. Apple ei ole vieläkään julkisesti kertonut, miten tarkka iPad 2 -laitteen kamera on, mutta kuvien laatu ei saanut kehuja.

IPadia ei silti edelleenkään pidetä kokonsa takia minään kuvauslaitteena. Lisäksi kamera on sijoitettu paikkaan, jonka saattaa vahingossa peittää kädellä.

Yhdysvalloissa laite toimii myös nopeissa lte-verkoissa, joka on huomattavasti 3G-verkkoja nopeampi.

Uudessa iPadissa on myös uusi tuplaytiminen A5X-prosessori. Macworld-lehden mukaan uusi prosessori täyttää Retina-näytön suuremmat vaatimukset, mutta ei tee koko laitetta juurikaan iPad 2 -laitetta nopeammaksi.

The New York Times -lehden David Poguen mukaan uusi iPad ei kuitenkaan loppujen lopuksi tarjoa juuri uutta, joten iPad 2:n omistajilla ei ole varsinaista syytä vaihtaa uuteen iPadiin.

Macworld oli myös huomannut, ettei osa iPadille tehdyistä sovelluksista toiminut kovin hyvin uudella tarkemmalla näytöllä.

Esimerkiksi Wall Street Journalin Mossbergin mukaan uuden iPadin akku kului hieman nopeammin loppuun kuin iPad 2:n, vaikka uudessa iPadissa onkin suurempi akku.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    2. 2

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

    5. 5

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    6. 6

      Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

    7. 7

      The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

    8. 8

      Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

    9. 9

      Yökerhossa ammuttu Ohiossa – ainakin yksi kuollut ja 15 loukkaantunut

    10. 10

      Avunhuutoja kuultiin Muumimaailman lähellä – etsintäoperaatio käynnissä, helikopteri mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    9. 9

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    10. 10

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    2. 2

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

    5. 5

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    6. Näytä lisää