Digitoday

Valikko

Google uusii hakunsa: linkkien tilalle vastauksia

Julkaistu:

Google aikoo tehdä merkittävän uudistuksen hakukoneeseensa. Muutaman kuukauden kuluessa Google alkaa tarjota hakutuloksiensa kärjessä vastauksia linkkien sijasta.
Google-haku käy lähikuukausina läpi ehkä isoimman uudistuksen palvelun historiassa. Sinisten linkkien sijaan Google aikoo nostaa hakutulosten kärkeen valmiita vastauksia hakijoiden kysymyksiin, kertoo sanomalehti The Wall Street Journal.

Yhtiö on parin viime vuoden aikana koonnut valtavan tietokannan, joka sisältää tietoja haetuista ihmisistä, paikoista ja asioista. Muutoksen jälkeen Google-haun tulosten kärjessä näkyvät tietokannan tiedot haetusta aiheesta. Tämän jälkeen seuraavat siihen liittyvät linkit.

Hakusanojen lisäksi Google saattaa jatkossa vastata entistä paremmin myös lauseen muodossa esitettyihin kysymyksiin. Google aikoo käyttää niin sanottua semanttista hakutekniikkaa, jolla vastauksiin voidaan yhdistää tietoja useammasta erillisestä tietolähteestä.

Muutos saattaa vaikuttaa miljooniin verkkosivuihin, jotka käyttävät Googlen hakua sivuillaan. Sivustojen ylläpitäjät voivat joutua muuttamaan verkkosivujen koodia, jotta uusittu hakukone löytäisi ne paremmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    3. 3

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    9. 9

      Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

    10. 10

      Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    3. 3

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. Näytä lisää