Kullervo

Big Brother

BB: Marianne poistettiin talosta – Katsojat raivoissaan

Julkaistu:

Julkkis Big Brother
Mariannen poistaminen talosta närkästytti katsojat. BB-talon asukkaat eivät häntä kauan surreet, vaan painelivat saunaan.
Mariannen poistamiseen johti Tepon kanssa käyty käsirysy, jonka aikana Marianne löi Teppoa kasvoihin avokämmenellä.

Toimettomaksi ei jäänyt Teppokaan, joka runttasi Mariannen vasten seinää ja töni tätä.

Tämän jälkeen Marianne kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, jonka kautta hänet poistettiin talosta.

Ilta-Sanomien lukijoiden keskuudessa on herättänyt suurta ihmetystä, miksi Teppo ei saanut osallisuudestaan riitaan minkäänlaista rangaistusta.

”Eiköhän tuon mukaan myös se Teppo olisi pitänyt pistää pihalle. Tuo miestenmieshän se tuntui provosoivan siinä tappelua. Raukka mies, kun humalaista naista noin tahallaan provosoi riitaan ja tappeluun
", kirjoitti nimerkki Winnetou IS:n nettisivuilla.

"Teppo kanssa ulos, hän myös rikkoi koskemattomuuden sääntöä tönäisemällä Mariannea kovaa kohti ovea. Tilanne alkoi Tepon rajusta provosta", jatkoi nimimerkki jbox.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut lauantaina Big Brotherin tuottajaa Mikko Räisästä kommentoimaan kummallista häätöpäätöstä.

Muut asukkaat painelivat saunaan

Muita talon asukkaita edellisen illan tapahtumat eivät pitkään harmittaneet.

Eilisiltaiset bileet näkyivät vain asukkaiden vaikeana heräämisenä.

– Ihana krapula, Aleks huudahti peittojen sisältä, Big Brotherin verkkosivujen mukaan.

Tänään BB-talossa vietettiin Anun päivää. Asukkaat kerääntyivät olohuoneen sohvalle odottamaan, kun Susanna luki Big Brotherin kirjeen muille.

– Ihan jäätävä olo, Teppo sanoi.

Myös muut näyttivät krapulaisilta. Huono olo kuitenkin unohtui, kun asukkaat saivat kuulla, että päivä alkaa saunan lämmittämisellä.

Asukkaat jatkoivat aamupäivää naureskellen ja tanssien.

Teppo, Jori ja Frederik viettivät aikaa altaassa. Tunnelma oli katossa.

– Kiitos jumalalle kaikista antimistasi, erityisesti alkoholista, Teppo sanoi.

– The world is mine, Teppo jatkoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Valkoinen talo kutsui Pohjois-Korean ulkoministerin väitettä ”absurdiksi” – ”Me emme ole julistaneet sotaa”

    6. 6

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    7. 7

      Pytonin omistaja löytyi kuolleena kotoaan Britanniassa – poliisi tutkii käärmeen osuutta tukehtumisessa

    8. 8

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    9. 9

      Video: Johdossa olleen kenialaisjuoksijan maraton päättyi karulla tavalla – sätki hervottomasti maassa minuuttien ajan

    10. 10

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    4. 4

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    8. 8

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    10. 10

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Valkoinen talo kutsui Pohjois-Korean ulkoministerin väitettä ”absurdiksi” – ”Me emme ole julistaneet sotaa”

    6. Näytä lisää