Atso

Big Brother

BB: Matti herkistyi: Tyttöystävä on minusta ylpeä

Julkaistu:

Vain kaksi viikkoa talossa ollut BB-Matti joutui häätöäänestykseen, koska sattui lipsauttamaan talon ulkopuolisia asioita asukkaille. 

Matti puhui Amandan deitin Junon julkisuudessa olemisesta.

- Olin helpottunut, että pääsin talosta pois. Kun kuulin joutuvani häätöäänestykseen, ajattelin tämän olevan hyvä aika lähteä, koska en ole vielä liian kiintynyt talon asukkaisiin. Toisaalta kaipasin jo kovasti tyttöystävääni, kavereita, opiskelua ja harrastuksia.

Matti toki flirttaili talon naisten kanssa, mutta ei pelaillut mitään pelejä.

- Kyllä tyttöystävä sanoi olevansa ylpeä minusta, Matti sanoi ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.

Matti ei kokenut helpoksi mennä taloon. Vasta norjalaisvaihdokki Siv Anitan tulo taloon helpotti Matin tilannetta.

- Talossa oli vihdoin joku joka oli minuakin enemmän pihalla pelisäännöistä. Lisäksi puhuin ainakin omasta mielestäni talon parasta englantia. Se helpotti tekemisissä olemista muidenkin kanssa.

Loppuaikoina Matti lähentyi Annikankin kanssa, vaikka aluksi naisen äänekkyys kaiveli hermoja. Annika myös kaiveli Matilta kommentteja itsestään ja saikin melkoista tilitystä muun muassa sen, että nainen on ärsyttävä poikaystävänsä Mikaelin seurassa.

- Jos kysyy täytyy olla valmis myös kuulemaan vastaus. Tosiystävä puukottaa edestäpäin eikä seläntakana.

BB-talossa Matti oppi erityisesti arvostamaan yksityisyyttä.

- Kun kameroita ei päässyt pakoon edes ulkona tai vessassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    6. 6

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    7. 7

      Menikö "nakutrendi" liian pitkälle? Uhkean tv-tähden uikkari ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – upea figuuri

    8. 8

      Tunnetko jo ”hindupunnerruksen”? Teholiike tuo näkyviä tuloksia parissa viikossa

    9. 9

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    10. 10

      IS seuraa: Hampurissa yksi kuollut miehen hyökättyä veitsen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    7. 7

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    3. 3

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    6. Näytä lisää