Leevi

Big Brother

BB-Suvi romahti täysin: "Mä luovutan nyt!"

Julkaistu:

Helvetin asukkaiden näyttelijäntaidot tekivät Suviin liiankin suuren vaikutuksen.
BB-talon helvetin asukkaat ovat saaneet tehtäväkseen esittää taivaassa asuville, että he kärsivät suunnattomasti oloistaan. Todellisuudessa he ovat saaneet runsaasti helpotusta tehtävään, muun muassa hampurilaisten ja muiden herkkujen muodossa.

Subin BB-sivujen mukaan Mikael oli saanut Big Brotherilta koivunoksista tehdyt housut. Hän huijasi taivaan asukkaille joutuvansa pitämään housuja koko päivän ja olevansa allerginen koivulle.

Hän asteli pitkin kivistä polkua aivastellen ja niiskuttaen. Myös muut asukkaat teeskentelivät kärsimystään, muun muassa Sebastian huijasi, että hänet on asetettu syömiskieltoon.

Lopulta Suvi ei enää kestänyt katsella kanssa-asukkaitaan, vaan murtui täysin ja halusi lopettaa. Hän nappasi ruokakorin ja kantoi sen helvettiin.

- Mä kärsin rangaistuksen, mä olen luovuttanut tän leikin nyt! Suvi raivosi Subin mukaan.

- Tajuutteks te oikeesti mitä te teette toisillenne!

Suvi siirtyi mököttämään makuuhuoneeseen ja sanoi odottavansa mahdollista rangaistustaan.

Ota kantaa

Onnistuuko viikkotehtävä?

Kyllä onnistuu 57% En usko, että onnistuu 43%
Ääniä yhteensä 11741

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    3. 3

      Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

    6. 6

      Video: Tällaisella pakettiautolla Barcelonan terroriteko tehtiin

    7. 7

      Skimmauslaitteita ilmestyy nimenomaan bensa-asemille – jippo on kortin magneettijuovassa

    8. 8

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    9. 9

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    10. 10

      Poliisin operaatio pysäytti toisen terrori-iskun – viisi tapettu, epäillyillä räjähdevyöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    4. 4

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    9. 9

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    10. 10

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    3. 3

      Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

    6. Näytä lisää