Armas

Big Brother

Valikko

Big Brother: Petri: Eetun kannattaisi miettiä möläytyksiään

Big Brotherissa naistenkaatajaksi tunnustautunut uusi asukas Eetu on päästellyt suustaan sammakoita toisensa perään.

22-vuotias paperityöntekijä Tampereelta on kertonut muun muassa miespuolisten kavereidensa kanssa harrastamistaan itsetyydytyssessioista sekä paljastanut kaverinsa ajelleen hänen takapuolensa karvat ennen taloon tuloa.

Muut asukkaat ovat kuunnelleet hämmentyneinä Eetun puheita. Petri avautui päiväkirjahuoneessa siitä, mitä mieltä intiimipaljastuksista on.

- Kannattaisi miettiä, mitä suustaan päästään. Eivät sen kaverit varmaan riemusta pompi Tampereella. Jokaisella on harrastuksensa: mulla on jääkiekko, hänellä tuollaiset. Se on hyvä, että jokaisella on harrastuksensa, Petri mietti.

Petri sanoo Eetun näyttäneen siltä, että katuisi paljastuksiaan. Hänen mukaansa Eetu saisi kuitenkin vähän miettiä, mitä suustaan päästää.

- Se on kova kaveri möläyttämään asioita.

- Jos tuolla tavalla rupeaa laukamaan, kannattaisi miettiä, että tulee muidenkin tietoon.

Petri tuumasi, että jos Eetun kuvailemat asiat ovat tapana Tampereella, minkä sille sitten. Hän uskoo, että lisäpaljastuksia on luvassa ja Eetu varmasti nolannee itsensä talossa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  3. 3

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  4. 4

    ”Shakaali” tuomittiin elinkautiseen Pariisin kranaatti-iskusta

  5. 5

    Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

  6. 6

    Muistatko, miltä Paula Koivuniemi näytti 1960-luvulla? Entä blondina 1990-luvulla? Katso kuvat!

  7. 7

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  8. 8

    Svinhufvudin juhlajunan matkassa Luumäeltä Helsinkiin!

  9. 9

    ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

  10. 10

    Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  5. 5

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  6. 6

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  7. 7

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  8. 8

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  9. 9

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  10. 10

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  3. 3

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  4. 4

    ”Shakaali” tuomittiin elinkautiseen Pariisin kranaatti-iskusta

  5. 5

    Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

  6. Näytä lisää