Juha, Janne, Jani

Big Brother

Valikko

Näillä kolmella BB-miehellä on rikostausta

Julkaistu:

Uusista Big Brother -kilpailijoista ainakin kolmelta löytyy rikostaustaa.

Helsinkiläinen Nino on tuomittu kesäkuussa törkeästä rattijuopumuksesta 70 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänellä on perinnässä noin kymmenen erääntynyttä velkaa.

Niin ikään Helsingissä asuva Ragnar on puolestaan syyllistynyt varkauteen syyskuussa 2006. Saman vuoden lokakuussa hänet tuomittiin 20 päiväsakkoon nuorena henkilönä tehdystä rikoksesta. Maksettavaa hänelle lankesi kuitenkin vain 120 euroa.

Turkulainen Aso puolestaan kertoi hölmöilleensä auton ratissa pariinkin otteeseen. Hän on saanut muun muassa rattijuopumustuomion vuonna 2007.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  5. 5

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  6. 6

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  7. 7

    Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

  8. 8

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  9. 9

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  10. 10

    Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  5. 5

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  6. 6

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  7. 7

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  5. 5

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  6. Näytä lisää