Sami, Samuli

Big Brother

Aso Samille Big Brotherissa: Veit minun naiseni!

Julkaistu:

Aso paasasi perjantai-illan bileissä, miten Sami oli vienyt Sarannan hänen nenänsä edestä. Aso myönsi ihastuneensa Sarannaan.

- Sä pidit niin paljon hauskaa, kun jaksoit Sarannan kanssa, mutta mulle se luovutti bokserit ja paidan. Sulle ei luovuttanut muuta kuin hajua vaan! Aso sanoi Samille.

- Elä puhu noin, exäsi kuulee, Toni varoitteli Asoa.

- Mulle se luovutti kaiken, mitä nainen voi miehelle luovuttaa. Sulle se antoi vaan armopaloja, Sami heitti takaisin Asolle.

Aso jatkoi kuitenkin hetken päästä Sarannasta, että hän oikeasti oli halunnut naisen itselleen. Sami puolestaan uhitteli, että hän saa kenet naiset tahansa. Sami naurahti, ettei Aso voinut sille mitään, että Sami oli äijä, joka saa kaikki taloon tulevat naiset.

- Oho, nyt meni kyllä yli! Toni ja Aso nauroivat.

Aso myös suivaantui miehille ja sanoi tuntevansa olonsa mieskolmikossa ulkopuoliseksi.

Ason meni hermot myös Toniin, joka puhui koko ajan siitä, että Ason pitäisi mennä uudelleen yhteen entisen tyttöystävänsä kanssa.

Myöhemmin Sami ja Toni puhuivat saunassa sunnuntain häätöäänestyksestä.

- Toinen meistä lähtee huomenna. Mä oon niin varma! Toni sanoi Samille.

- Niin lähtee, Sami totesi hymyillen.

- Meidät on niin nähty. Ymmärrä se, Toni sanoi.

- Kyllä mä ymmärrän. Mä olen hyväksynyt kohtaloni, Sami tokaisi.

Aso ja Antti puolestaan intoutuivat puhumaan unelmanaisestaan omena-vertauskuvilla. Miehet päätyivät yhteistuumin naiseen, joka on huumorintajuinen, itsenäinen ja hyväsydäminen.

  • Bigbrother
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

  6. 6

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  7. 7

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  8. 8

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  9. 9

    Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

  10. 10

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  6. 6

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  7. 7

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  9. 9

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  10. 10

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

  6. Näytä lisää