Merja

Big Brother

Valikko

BB-Aso tanssi himokkaasti Kätlinille

BB-talon Ibiza-bileiden tunnelma kuumeni kertaheitolla viimeisen kappaleen soidessa, kun Aso tanssi Kätlinille soidintanssin.

Kesken tanssin Aso ryhtyi tuijottamaan himokkaasti Kätliniä kuitenkin jatkaen tanssimistaan.

- Sulla on pelottava katse! Kätlin hihkaisi Asolle, joka tuijotti naista himokkailla silmillään.

Tanssi jatkui, Ason tuijottaessa Kätliniä. Näytti siltä kuin mies voisi syödä naisen.

- Sä oot niin pelottavan näköinen, nainen valitti.

Kätlin ja Aso innostuivat teatraaliseen tanssiin, jossa ei katseita säästetty. Myös Kätlin tuntui olevan mukana Ason soidintanssissa. Yhdessä tilanteessa Kätlin oli sängyn laidalla Ason ja Antin välissä ja tuijotteli vuoronperään kumpaakin miestä tiiviisti silmiin.

Naisen pokka ei kuitenkaan pitänyt kauaa ja hän lähti makuuhuoneen ulkopuolelle tanssimaan. Aso jatkoi himokasta tuijotustaan Kätlinin suuntaan.

Biisi oli loppumaisillaan ja Aso ryhtyi lähenemään Kätliniä. Nainen valitti jälleen Ason pelottavuutta.

- Sun kroppa liikkuu, mutta kasvot ovat paikoillaan, Kätlin nauroi ja kulki meistä pakoon.

Yhtäkkiä Kätlin havaitsi oudon lemahduksen.

- Hyi Aso, pieraisit sä? nainen kysyi Subin BB-sivujen mukaan.

Antti nimitti Ason paukkua loppuhuipennukseksi. Kappaleen jo päätyttyä Kätlin valitti, että Aso lemusi edelleen. Esa tokaisi paukun olleen hyvä viimeistely tanssille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  3. 3

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  4. 4

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. 6

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  7. 7

    Yhdysvallat kertoi Pohjois-Korea -strategiastaan – maailman sulkeutunein maa halutaan ”keskustelun tielle”

  8. 8

    Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

  9. 9

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  10. 10

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  9. 9

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  10. 10

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  2. 2

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  3. 3

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  4. 4

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. Näytä lisää