Soini, Veini

Big Brother

Big Brotherin vanhin asukas Satu pahoinpideltiin omassa kodissaan

Julkaistu:

Tämänvuotisen Big Brother -talon vanhin asukas, 40-vuotias myyntineuvottelija Satu on varsin räväkkä pakkaus.

Naisen kanssa seurusteleva Satu kertoo, että hänen tulisieluinen ja äkkipikainen persoonansa tulee takuuvarmasti ärsyttämään asukkaita.

- Luulen tietäväni kaikesta kaiken ja tekeväni asiat muita paremmin. Olen sellainen kaikkiin asioihin sekaantuja ja päällepäsmäri, vaikken tietäisikään mistään mitään. En pysty pitämään suutani kiinni, Satu ilmoittaa IS:lle.

Luonne oli Sadun mukaan myös syynä siihen, että hän joutui pahoinpitelyn uhriksi omassa kodissaan keväällä 2009.

- Tuttavan ex-mies ei vain tykännyt minun jutuistani eikä minusta, ja hän kävi kimppuuni. Tukkaa lähti ja kaulaan tuli kuristusjäljet. Minulle jäi pelko siitä, että omassa kodissa voi sattua jotain tällaista.

Juttu käsiteltiin myöhemmin oikeudessa. Mies tuomittiin sakkorangaistukseen pahoinpitelystä ja maksamaan korvauksia Sadulle.

Hän on joutunut poliisin kanssa tekemisiin myös omasta toimestaan.

- Ajoin kännissä skootterilla ja sain siitä sakot, Satu myöntää.

Satu tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta sakkoihin, kun hän ajoi moposkootteria humalassa Seinäjoella huhtikuussa 1999. Tarkkuusalkometri mittasi Sadulta 0,63 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

  • Bigbrother
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  2. 2

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  5. 5

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  8. 8

    Cristiano Ronaldon jumalaisen kaunis tyttöystävä aiheutti kohun – raskaus ei pysäyttänyt: Kyykkäsi pakarat piukeina treenivideolla

  9. 9

    Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

  10. 10

    Nopeutettu video harvinaisesta luonnonnäytelmästä: Näin Aurinko pimeni täydellisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  6. 6

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  7. 7

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  2. 2

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  3. 3

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  4. 4

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  5. 5

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  6. Näytä lisää