Hanna, Johanna, Jenni

Big Brother

Valikko

BB-Alex: Sinkkuna olisin ollut uhka Johanille - Katso video

Julkaistu: , Päivitetty:

Big Brother -talossa kolmisen viikkoa ollut Alex arvelee, että hänellä olisi ollut ongelmia Johanin kanssa, jos hän olisi ollut sinkku.

- Johan olisi varmaankin pitänyt minua uhkana. Hänellähän oli tällainen talon poikamiesimago.

Alex uskoo, että taloon myöhäisessäkin vaiheessa tullut ihminen voisi voittaa koko kisan. Omien mahdollisuuksiensa hän arvelee karisseen talon nokkimisjärjestyksen takia.

- Kun minä tulin taloon, siellä oli vakiintunut asetelma. Aiemmin muiden tullessa tilanne ei ollut niin selvä. Tulijalle on sitä parempi, mitä selkeämpi asetelma on.

Alexin mukaan viime ajat talossa olivat kovaa peliä. Hän sanoo, että talossa olijat puukottivat toisiaan selkään ja yrittivät saada muita asettumaan toisiaan vastaan.

Mister-kilpailuihinkin osallistuneen Alexin on epäilty lähteneen taloon vain päästäkseen julkisuuteen. Hän kiistää asian.

- Julkisuus tulee siinä mukana. Itse löysin talossa itsestäni ja luonteestani asioita, joita en tiennyt olevan.

Näitä asioita ovat Alexin mukaan muun muassa pitkämielisyys ja kylmähermoisuus.

  • Bigbrother
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

  2. 2

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  3. 3

    Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  6. 6

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  7. 7

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  8. 8

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  9. 9

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  10. 10

    Kari havahtui yöllä rantahotellissa maanjäristykseen: ”Heräsin, että mitä helvettiä” – hotellin pihalla odotti järkyttävä näky

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  8. 8

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  9. 9

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  10. 10

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpin tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut

  2. 2

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  3. 3

    Ohiajajat huomasivat äidin hädän – ”Ysitien enkelit” pelastivat yksivuotiaan vauvan hengen: ”Luulin jo, että Elvis kuoli käsivarsilleni”

  4. 4

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  5. 5

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  6. Näytä lisää