Kullervo

Big Brother

BB-romanssi: "Rakkautta ensisilmäyksellä"

Julkaistu: , Päivitetty:

Big Brother -talon ensimmäinen romanssi Sadun ja Timon välillä syvenee koko ajan. Pariskunta on hakenut hyväksyntää suhteelle jo muilta talon asukkailta.

- Antaa mennä vaan, Satu kertoi toisten reaktioista Timolle heidän istuessaan sylikkäin terassilla.Esimerkiksi Tiina oli ilmoittanut hyväksyvänsä suhteen.

- Musta teillä on ihana suhde, teillä synkkaa täysin, Tiina oli todennut Kadin ja Einarin nyökytellessä vieressä.

Timo kommentoi olotilaansa Sadun sylissä äärimmäisen onnelliseksi.

- Olen niin onnellinen, Timo huokaisi ja suuteli Satua pitkään.

- Laatulihaa, nainen totesi.

Lepertelyn ja suukkojen lomassa Timo halusi tietää, miten Satu suhtautui siihen, että Maria oli muutama päivä sitten vihjaillut Jarkon olevan kiinnostunut Sadusta.

- Mä olin ihan että mitä! nainen kuvaili järkytystään.

- Olit niin rakastunut muhun, Timo kommentoi.

- Heti ensisilmäyksellä, Satu vastasi pilke silmäkulmassaan.

He juttelivat ja suukottelivat terassilla vielä pitkään. Mutta myöhemmin illalla he suutelivat jo keittiössä muiden asukkaiden edessä.

"Kaikki katsoo
meitä"

Big Brotherin nettisivuilla kerrotaan, että Satu jutusteli suudelmien välissä, koska häntä häiritsi se, jos muut asukkaat näkisivät ja ärsyyntyisivät kaksikon käyttäytymisestä.

- Kaikki katsoo meitä, Einarikin katsoo, Satu vaikeroi Timoa silti suudellen.

- Sittenhän katsoo, Timo vastasi.

Lopulta Timo ehdotti, että Satu menisi hänen viereensä nukkumaan. Satu kuitenkin epäili, että muut asukkaat eivät innostuisi ajatuksesta.

- Ei voi koskaan tietää, Timo totesi.

- Voidaan tehdä galluppi, Satu innostui.

Satu ja Timo menivät kuitenkin omiin sänkyihinsä. Tiina kyseli naisten Kulta-makuuhuoneessa Timon suutelutaitoja Sadulta. Satu myönsi Timon olevan hyvä suutelemaan.

Satu alkoi kysellä naisilta uudelleen siitä, mitä hän voi Timon kanssa tehdä ärsyttämättä kuitenkaan muita.

Piia totesi naiselle, että kaikki olisi hyvin, jos kaksikko ei ole jatkuvasti toistensa kimpussa.

- Mun kyllä on pakko sanoo, että mulle tulee tosi haikea olo, kun mä katson teitä. Koska mulla on sama tilanne kotona, seurusteleva Maxine totesi Sadulle.

Satu kuvasi omaa asennettaan juttuun. Hän totesi haluavansa käyttäytyä kuin mitään ei olisi meneillään ja pussailla Timon kanssa nurkan takana, etteivät muut häiriintyisi.

Piia jatkoi tiukkalinjaista kommentoimista.

- Mutta kunhan ette kude koko aikaa, kun sitten tuntuu, että on asukkaita vähemmän täällä.

Satu ja Piia olivat samaa mieltä siitä, että talossa ollaan ryhmänä ja pitää ajatella myös muita asukkaita. Piia lisäsi, että Satun ei kuitenkaan tarvinnut yrittää väkisin miellyttää toisia.

- Mä haluaisin olla tämän talossa olo ajan normaalisti ja sitten siviilissä, Satu mietti strategiaansa ja pyysi muita kertomaan heti, jos hänen ja Timon lämpimät välit alkavat ärsyttää muita.

- Sä saat tästä niin monimutkaisen kuulosta, Kadi tuhahti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

  3. 3

    Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

  4. 4

    Iäkäs pariskunta katosi erämaahan viikko sitten – Lapin poliisi:”Alue on laaja ja aikaikkuna on suuri”

  5. 5

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  6. 6

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  7. 7

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  8. 8

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  9. 9

    Lauri Markkasen seurakaveri uhrasi 8 miljoonaa dollaria – halusi palavasti pois Chicagosta: ”Unelmani täyttymys”

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet olivat turvapaikanhakijoita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  6. 6

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  7. 7

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  9. 9

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  10. 10

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Parikymppinen mies aiheutti hämminkiä Orimattilassa – poliisi ihmeissään ”Nämä asiat ovat välillä ihmeellisiä”

  3. 3

    Kolumni: Suomalaishierojalta hurja väite: vakuuttaa tunnistavansa steroidien käytön yhdellä vilkaisulla ilman dopingtestiä

  4. 4

    Iäkäs pariskunta katosi erämaahan viikko sitten – Lapin poliisi:”Alue on laaja ja aikaikkuna on suuri”

  5. 5

    Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

  6. Näytä lisää