Mauri

Big Brother

BB-taloon kaksi uutta miesasukasta! - katso video

Julkaistu: , Päivitetty:

BB-talon ovet avautuivat vielä ainakin kertaalleen uusille asukkaille, sillä taloon astelivat tänään 21-vuotias sinkkumies ja puolitoista vuotiaan pojan isä, torniolainen Jarmo sekä Mr. Finland -kisoissa tänä vuonna kisannut, avoliitossa elävä 19-vuotias Alex Hyvinkäältä.

Lasten parissa Levillä työskentelevä Jarmo kertoi IS:lle ennen taloon menoaan, että hän aikoo tuoda taloon roimasti menoa ja meininkiä. Lävistyksiä täynnä oleva mies kertoo olevansa hyvin leppoisa tapaus, joka tulee toimeen kaikkien kanssa.

- Haluan paijata Anskua! Hän on ihana naapurintyttö, sellainen sopivan höntti, Jarmo kertoo lempiasukkaastaan.

Hän kertoo menevänsä taloon lähinnä laittamaan ruokaa, sillä uusien asukkaiden voittoon hän ei usko.

- Ei meillä taida olla mahdollisuuksia voittaa, Jarmo veikkaa.

Alex sen sijaan uskoo voittomahdollisuuksiinsa.

- Uusi asukas voi aina voittaa, sillä hyvä tyyppihän sen kisan ratkaisee.

Hänellä on talossa useita inhokkeja, kuten Tuuli, Johan ja Cheryll, ja vain yksi suosikki.

- Tero on varmasti asukkaana sellainen, josta pidän, sillä on kaikkein aidoin. Teroa syrjitään enemmän kuin Chipaa.

Alex sanoo Jarmon tavoin olevansa hyvin positiivinen ja itsevarma tyyppi, joka haluaa tuoda taloon lisää mielikuvitusta.

- Minulta eivät jutut lopu kesken.

Julkisuutta ja puhumista rakastava Alex haaveilee jopa omasta talk showsta.

- Haluan päästä mukaan showbisnekseen, ja toivon, että Big Brother on alkupotku muulle viihdeuralle. En halua olla kuitenkaan loppuelämääni mikään BB-Alex. Minua kiinnostavat juonto-, malli,- ja promojutut, ja joku oma show olisi kiva, että olisin omalla nimelläni tunnettu, kuten Joonas Hytönenkin.

Jos oma talk show ei onnistu, vaihtoehtona Alexilla on kansainvälinen mallinura.

- Olen miettinyt matkailuohjelmia ja kansainvälistä mallinuraa. En halua siitä vain työtä, vaan myös uran.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

  5. 5

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  6. 6

    Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  9. 9

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  10. 10

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  5. 5

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  6. 6

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  7. 7

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  10. 10

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

  5. 5

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  6. Näytä lisää