Leevi

Big Brother

BB-Ellinoora: Syömishäiriöni ei uusiudu

Julkaistu:

Big Brother -putoaja, 19-vuotias Ellinoora tietää olevansa kuivilla vesillä syömishäiriöstä ja lievästä masennuksesta.

Ellinooran ongelma oli yliterveellisen ruokavalion noudattaminen, mistä aiheutui myös mielialan lasku. Nykyisin hän osaa ottaa itsensä kevyemmin.

- Olen oppinut huomaamaan, mitkä ovat vaaran paikkoja. Olen antanut itselleni luvan nauttia herkuista, kuten suklaasta ja vaaleasta leivästä. Tiedän, ettei syömishäiriö enää koskaan uusiudu.

Kolmen viikon pestiä BB-talossa Ellinoora pitää itsetuntoa vahvistavana kokemuksena.

Hän sanoo oppineensa itsestään uusia asioita ja olisi halunnut jäädä vielä pidemmäksi aikaa, jotta olisi saanut näyttää kunnolla millainen ihminen hän on. Kotiinpaluu tuntuu kuitenkin mukavalta.

- Puhuin koko viime yön poikaystäväni kanssa puhelimessa. Nyt voisin muutaman viikon ihan vain lomailla.

  • Bigbrother
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

  2. 2

    IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

  3. 3

    TYKS: Kahdeksan puukotuksen uhria tuotu sairaalaan

  4. 4

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  5. 5

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  6. 6

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  7. 7

    Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

  8. 8

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  9. 9

    Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

  10. 10

    Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

  2. 2

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  3. 3

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  6. 6

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  7. 7

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  8. 8

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  9. 9

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  10. 10

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  2. 2

    IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

  3. 3

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  4. 4

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  8. 8

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  9. 9

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  10. 10

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

  2. 2

    IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

  3. 3

    TYKS: Kahdeksan puukotuksen uhria tuotu sairaalaan

  4. 4

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  5. 5

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  6. Näytä lisää