Kaapo, Gabriel

Big Brother

Valikko

Big Brother: Kaksi uutta asukasta!

Henrin saatua lähtöpassit Big Brother -talosta tilalle muutti kaksi uutta asukasta. Suvi ja Farbod saivat aikaan suurta hämmennystä marssiessaan talon ovesta sisään.

Suvi on ottamassa talossa heti isoa roolia. Hän keskustelee muiden asukkaiden kanssa aktiivisesti, kun taas Farbod on ollut hiljaisempi. Miehen ensimmäiset sanat talossa noussevat kuitenkin klassikkosarjaan.

- Anteeksi, mutta missä täällä on vessa, Farbod kysäisi kun asteli sisään taloon.

Illan mittaan BB-taloon menee vielä kaksi uutta asukasta lisää.

Suvi on ollut SM-tason tanssija hiphop-muodostelmaryhmässä. IS:n haastattelussa sinkkuna elelevä 23-vuotias nainen sanoi, ettei etsi talosta miestä.

Myös showmiehiä tulee talossa riittämään, sillä iranilaissyntyinen Farbod, 20, ilmoittaa haluavansa olla talossa porukan keskipiste.

- Olen sellainen hauska jätkä, minussa elää pieni humoristi, Farbod sanoo.

Asukkaat ottivat tulokkaat vastaan kiljuen ja sekavissa mietteissä.

Ainakin "pelimies" Timo vaikutti poikamaisen innokkaalta, kun taloon tuli uusi nainen jututettavaksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Asiakas hämmästyi Nordean avokonttorissa – kuuli virkailijan ja lainanhakijan yksityiskohtaisen keskustelun

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  5. 5

    Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

  6. 6

    Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

  7. 7

    HS: Ilmavoimat perusti kaikessa hiljaisuudessa uudet erikoisjoukot

  8. 8

    Poliisi etsii turvapaikanhakijoiden teltan sytyttäjää – epäillään vakavasta rikoksesta

  9. 9

    Jättiyllätys! NHL palaa ensi syksyllä Eurooppaan ja kaksi ottelua pelataan Tukholmassa

  10. 10

    Robin hehkuttaa Suomen armeijan laskuvarjojääkäreita – ei halua siviilipalvelukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  8. 8

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  9. 9

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  10. 10

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  2. 2

    Asiakas hämmästyi Nordean avokonttorissa – kuuli virkailijan ja lainanhakijan yksityiskohtaisen keskustelun

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  5. 5

    Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

  6. Näytä lisää