Soini, Veini

Big Brother

BB-Marko avautui: Minulla oli suhde Mega-Paulaan

Julkaistu:

BB- Marko on myös intoutunut paljastamaan: hänellä on ollut suhde dragartisti Mega-Paulaan.

Paratiisin asukkaiden kokoonnuttua illalla keittiön pöydän ääreen Marko alkoi tarinoida elämänvaiheistaan. Mies oli aikoinaan muuttanut Poriin tökkäämällä sormen Suomen kartalle silmät suljettuina. Sormi oli osunut lähimmäksi Poria, joten miehen oli muutettava sinne.

- Parin vuoden jälkeen mä kyllästyin ja päätin, että ihan sama, mä muutan nyt Tampereelle, mies kertoi.

- Kun mä muutin Poriin, mä ihmettelin, että onpas täällä ystävällisiä ihmisiä, kun kaikki vilkutti mulle mun ajaessa autoa. Hetken päästä tajusin, että ei saata*a, mähän ajan yksisuuntaista väärään suuntaan, mies hihitteli.

Muuttojen myötä keskustelu ajautui Markon miesystäviin ja lopulta tulokas tunnusti seurustelleensa vieläkin julkisuudessa viihtyvän näyttelijä-laulajan kanssa vuosia sitten. Ensin Marko ei suostunut kertomaan miehen nimeä, mutta lukuisten vihjeiden jälkeen Sampo arvasi kenestä on kyse.

- Se on se Mega-Paula, Sampo sanoi.

- Joo, Marko myönsi.

  • Bigbrother
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  2. 2

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  3. 3

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  6. 6

    Rillit huurussa -tähti ottaa kantaa Turun puukotuksiin – pitää Suomea yhtenä onnellisimmista maista: ”Taas yksi tragedia”

  7. 7

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  8. 8

    Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

  9. 9

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  10. 10

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  6. 6

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  7. 7

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  8. 8

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  9. 9

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  10. 10

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  2. 2

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  3. 3

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  4. 4

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  5. 5

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  6. Näytä lisää